Monet eri ominaisuudet vaikuttavat yhdessä yksilön kelpoisuuden muodostumiseen. Yksilön eri geenien alleelit saavat aikaan yksilölle ilmiasun eli fenotyypin. Luonnonvalinta kohdistuu yleensä yksilön fenotyyppiin eli yksilön ilmiasu on se asia, joka parantaa tai heikentää yksilön kelpoisuutta.

Yksilön ominaisuudet myös vaikuttavat toisiinsa, sillä jonkin ominaisuuden saaminen voi sulkea pois toisen ominaisuuden. Lohilla nuorempana lisääntyminen vähentää riskiä joutua isomman kalan saaliiksi. Toisaalta vanhempi, isompikokoinen kala lisääntyy paremmin, jos selviää elossa kudulle asti. Tällöin puhutaan, että ominaisuuksien välillä on ristiriesa (eng. trade-off). Usein luonnonvalinnan avulla eliöt saavuttavat jonkinlaisen optimin eri vaihtoehtojen välillä.

​Luonnonvalinta voi myös kohdistua yksilön sukulaisiin. Muurahaistyöläiset ovat lisääntymiskyvyttömiä, joten ne eivät voi saada omia jälkeläisiä. Tämän vuoksi niiden kelpoisuus on nolla. Jos muurahaistyöläiset auttavat lähisukulaistensa, usein äitinsä lisääntymismenestyksessä, ne voivat kuitenkin saada epäsuoraa kelpoisuutta. Koska muurahaistyöläinen jakaa äitinsä kanssa keskimäärin puolet geeneistään, se saa epäsuoraa hyötyä äitinsä jälkeläisten hoitamisesta.

Luonnonvalinta voi näin suosia epäitsekästä käyttäytymistä eli altruismia. Muurahaisten tapauksessa on altruistista jättää itse lisääntymättä, jotta voi hoitaa sukulaisen jälkeläisiä. Ilmiö on vahvimmillaan yhteiskuntahyönteisissä. Altruismia esiintyy myös joillakin lintulajeilla, jolloin nuoret yksilöt auttavat emoaan ruokkimaan seuraavaa pesyettä. Altruismilla tarkoitetaan siis käyttäytymismallia, joka lisää toisen yksilön menestymistä altruistisen yksilön kustannuksella. 


Simpanssit poistavat loisia toisiltaan – tässä tapauksessa kyseessä on vastavuoroinen altruismi.