5. Johdanto

​Lisääntyminen ja perinnöllisyys ovat elämän perusominaisuuksia. Lisääntymisellä tarkoitetaan eliön kysyä tuottaa itsensä kaltaisia jälkeläisiä. Lisääntyminen voi olla suvullista tai suvutonta. Yksisoluiset eliöt lisääntyvät yleensä suvuttomasti jakautumalla kahtia: näin lisääntyvät esimerkiksi bakteerit ja arkeonit. Useimmat eläimet lisääntyvät vain suvullisesti, mutta kasvit voivat yleensä lisääntyä joko suvullisesti tai suvuttomasti.

Eliöt tarvitsevat jatkuvasti uusia soluja vaurioituneiden solujen korvaamiseen ja lisääntymiseen (sukusolut). Eliön solumäärä voi kasvaa vain solunjakautumisten eli solujen lisääntymisen seurauksena.

Kuva: Murtuneen luun korjaantuminen vaatii uusien luusolujen muodostumista.