Monia ruokia, joita esi-isämme ovat syöneet, nautitaan vielä tänäkin päivänä. Ruokaperinne on siirtynyt sukupolvelta toiselle usein pelkän muistitiedon varassa. Nuoret omaksuvat vanhemmiltaan taidon valmistaa perinteisiä ruokia ja nuoret ovat saaneet heiltä myös tärkeää tietoa ruoasta ja ruokailutavoista. 

Ruokaperinteeseen sisältyvät ruokalajit, ruoka-aineet, ruoanvalmistusmenetelmät ja -välineet sekä ruokaan liittyvä tapa- ja juhlakulttuuri. Kansainvälistyvässä maailmassa on tärkeää säilyttää ja arvostaa oman maan ruokaperinnettä. 

Suomalaisen ruokaperinteen juuret ovat 1800- luvun maaseudulla. Suurin osa väestöstä oli tuolloin talonpoikia ja perinteinen ruokatalous perustui omavaraistalouteen. Viljat ja juurekset kasvatettiin omilla pelloilla. Eläinkunnan tuotteet kuten maito, kananmunat, voi ja liha saatiin omasta navetasta. Maataloustyöt rytmittivät elämää, ja arkea ja pyhää elettiin kirkon kalenterin mukaan. Arkena tehtiin paljon työtä ja noudatettiin täsmällisesti ateria-aikoja, jotka toivat taukoja työntekoon. Pyhäpäivänä levättiin. 

Suomalaiset ovat olleet luovia loihtiessaan muutamasta raaka-aineesta monia eri ruokia. Arki- ja juhlaruokien raaka-aineet olivat pitkälti samoja, mutta esimerkiksi lihaa arvostettiin enemmän kuin kalaa ja siksi sitä varattiin usein juhlaruoaksi. Samoin valkoinen vilja, vehnä, oli hienompaa kuin tumma vilja.