Viikot 15-16

Näyttely ja leikkiä

Pääsimme tutustumaan upeaan näyttelyyn, jonka oli luonut koko Forssan varhaiskasvatus yhdessä. Meidän Punaisten oma eläinmaailma kiinnosti kovasti, mutta löydettiin toki myös paljon muuta mielenkiintoista ja hienoa taidetta. Niitä yhdessä ihasteltiin ja niistä keskusteltiin. Hyviä pohdintoja! Keskusteltiin myös siitä, miksi näyttelyissä ja museoissa ei saa koskea mihinkään ellei erikseen lupaa anneta. Kunnioitetaan ja arvostetaan toisten tekemää. 



Lapset tutustuvat näyttelyyn, jossa lasten askartelemia juttuja.

Viskarit pääsivät viimeisen kerran musisoimaan muskariin. Jokainen pääsi soittamaan taas erilaisia soittimia ja liikkumaan ja tanssimaan musiikin mukaan. Laulettiin tuttuja lauluja ja rytmiteltiin niiden tahdissa. Lopuksi jälleen yksi pääsi veturiksi ja johdatti pitkän junan pois musiikin maailmasta. 


Kuvassa erilaisia soittimia pöydällä. Lapset kulkevat peräkkäin jonossa, ensimmäinen puhaltaa nokkahuiluun. Lapset kulkevat piirissä.

Palolaitoksella liikuttiin ja leikittiin tuttuja liikuntaleikkejä ja harjoiteltiin myös uutta. Kehonosia ja tasapainoa harjoiteltiin mm. villasukan avulla. Milloin villasukka laitettiin olkapäälle, milloin taas jalkaterän päälle. Rauhallisuutta ja hyvää keskittymistä se vaati, mutta onnistuttiin! Aina liikuntaleikeissä ei tarvitse kilpailla, vaikka kilpailu kivaa onkin. Toisinaan voi vaan nauttia liikunnan riemusta ja yhdessä tekemisestä, ilman että lasketaan pisteitä tai että kukaan voittaa. On hyvä osata kilpailla, mutta on hyvä myös osata olla kilpailematta. 


Lapset konttaavat lattialla keräten pieniä punaisia palloja. Lapset seisovat rivissä aikuisen edessä ja heillä on villasukat kädessä.

Luemme myös paljon ja käymme kirjastosta hakemassa aina uutta ja innostavaa luettavaa. Tässä yksi mukava kirja, joka liittyi hyvin kilpailemiseen. Punaiset jaksavat jo oikein hyvin kuunnella kirjoja ja hienosti myös osallistutaan keskusteluihin, jota kirja herättää. Tämän kirjan myötä keskusteltiin mm. siitä täytyykö aina olla paras ja siitä miksi on hyvä pyytää anteeksi, jos on tullut töpättyä ja loukattua toista. Hyviä oivalluksia toisen asemaan asettumisesta ja mielipahan aiheuttamisesta. 


Kirja: Koala Karhu haluaa olla paras.

Sateenkaari-huoneen smart-älytaulu on ollut aktiivisessa käytössä. Sillä on luettu yhteisesti Tatun ja Patun aakkoset kirjaa, katseltu Punaisten blogia ja pelattu mm. jätskikioski peliä,, jossa laskeminen ja jäätelön tekeminen ja maksaminen on ollut tehtävänä. Parin kanssa ollaan yhdessä pelattu ja vuoron odottamista ja toisen kannustamista ja auttamista ollaan samalla harjoiteltu. 


Lapset pelaavat jäätelöpeliä smart-älytaululla.

Punaiset ovat innolla odottaneet, että koska meidän oma eläinmaailmamme tuodaan takaisin näyttelystä, jotta sillä pääsee leikkimään. Pienissä ryhmissä ollaan leikitty koko viikon ajan. Samalla karttuvat vuorovaikutus- ja leikkitaidot sekä mielikuvitus pääsee valloilleen. 


Lapset istuvat maassa ja leikkivät itse askarrelluilla eläimillä ja alustalla.


Lapset istuvat maassa ja leikkivät itse askarrelluilla eläimillä ja alustalla.

Kotaretkellä leikimme liikunnallisia yhteisleikkejä, joissa aiheena eläimet ja toisen arvostaminen ja kannustaminen. Etsimme myös kadonneita pääsiäismunia metsästä. Hienosti autettiin myös kaveria löytämään, jos oli jo itse löytänyt kaikki. Hymy huulilla kirmattiin metsässä bingolaput käsissä. Ehdittiin toki myös evästellä kodan lämmössä ja leikkiä luonnossa. Kurasuudelta ei voinut välttyä, mutta se ei tahtia haitannut. 


Kodassa tuli. Lapset leikkivät metsässä ja kirjoittavat paperiin vastauksia.

Oman lelun päivää on toivottu kovasti ja torstaina oli sen vuoro. Omia leluja näytettiin ja lainattiin kivasti kaverille ja hyviä yhteisleikkejä syntyi. 


Lapset leikkivät erilaisilla leluilla päiväkodissa.


Palolaitoksella leikimme leikkivarjolla. Harjoittelimme ohjeiden kuuntelua ja ohjeen mukaan toimimista. Huomasimme myös, että yhteistyötä pitää tehdä, jotta saadaan varjo nousemaan ylös ja laskemaan alas. 

Opettelimme myös uuden hippaleikin, I-hipan. Punaiset ovat innolla kaikissa liikuntaleikeissä mukana. 


Lapset leikkivarjolla.