Viikot 12-13
Näyttelyn eläinprojektia ja liikkumista 🐒🐻🦈🦋
Punaiset ovat kovin innoissaan eläinprojektista, joka tulee näytille varhaiskasvatuksen kevätnäyttelyyn. Kun oltiin luotu eläimille ympäristö, jossa ne elelevät, lapset innostuivat keksimään vielä uudet tarinat eläimille. Luettiin ensin vanhoja tarinoita ja keksittiin uusia. Jokainen ideoi myös tarinalleen nimen. Pohdittiin mistä tarina kertoo ja mikä voisi olla omasta mielestä hyvä nimi. Tämän jälkeen lapset kirjoittivat tarinoiden otsikot. Osa kirjoitti itse, osa mallista ja osalle saneltiin kirjaimet. Jokainen sai tehdä omien taitojensa mukaisesti. Ja uusia kielellisiä taitoja karttui varmasti jokaiselle. Tehtiin myös havaintoja oppimisesta.
" Mä en oo ennen osannut tehdä ässää oikein päin."
" Mun kirjaimet on kaikki saman kokoisia. " Hienoja huomioita!
Veimme eläinprojektia myös ulos luontoon. Ulkona liikuimme projektimme eläinten tavoin. Miten liikkuu perhonen? Entä kissa? Mites hai? Lapset keksivät monenlaisia liikkumistapoja. Sen jälkeen innostuttiin rakentamaan eläimille kotia myös ulos. Yhdessä tuumattiin ja toteuttiin. Kaikkien työpanosta tarvittiin. Yhdessä saatiin koti aikaiseksi luonnon materiaaleista.


Olemme vahvistaneet perusliikuntataitoja. Tasapainoa, kehonhallintaa, mallin mukaan toimimista jne. Myös kuultujen ohjeiden mukaan toimimista ollaan harjoiteltu ahkerasti ja monin eri keinoin.


Eskarilaiset pääsivät nauttimaan musiikin maailmasta. Musiikkiopiston opiskelijat pitivät meille upean konsertin! Saimme kuulla mm. kitaran, viulun, poikkihuilun ja saksofonin soittoa. Saimme myös nauttia omien eskarilaistemme (muskarilaisten) musisoinnista kanteleen sävelmin. Huhtikuun lopulla jokainen eskarilainen pääsee itse kokeilemaan haluamaansa soitinta musiikkiopiston opettajien johdolla.
Tällä välin viskarit saivat itse musisoida jälleen viskarimuskarissa. Pääsiäisaiheisia lauluja laulettiin, rytmitettiin ja soitettiin. Jokainen pääsi kokeilemaan niin ukulelea kuin kantelettakin.

Punaisten päiviin mahtuu joka päivä tietysti myös leikkiä niin sisällä kuin ulkona. Leikin lomassa opitaan yhdessä tekemisen taitoja, keskustelun ja vuorovaikutuksen taitoja, tunnetaitoja, kompromissin tekemistä, oman vuoron odottamista, omien puolien pitämistä ja paljon paljon muita hyödyllisiä taitoja elämää varten. Leikki on lapsen luontainen tapa oppia ja harjoitella asioita!
Harjoittelemme myös hyviä tapoja mm. kauniita pöytätapoja. Eskarit ovat alkaneet harjoitella myös haarukalla ja veitsellä syömistä ja se sujuukin jo aika mallikkaasti, vaikka alkuun se tuntui monesta hyvin vaikealta. Niin sitä sitkeä harjoittelu tuottaa haluttua tulosta. Samalla harjaantuu kahden käden yhteistyö ja silmän ja käden kordinaatio. Viskarit ovat myös innokkaasti olleet mukana harjoituksissa, vaikka heiltä ei sitä vielä "vaaditakaan".
