Carl von Linné otti käyttöön tieteelliset lajinimet 1700-luvulla. Biologiassa käytetään lajeista puhuttaessa kaksiosaista tieteellistä nimeä. Luokittelun ajatuksena on se, että tutkijat kaikkialla maailmassa voivat tietää yksiselitteisesti, mitä lajia muut tutkijat tarkoittavat tai ovat tarkoittaneet, kun käytetään kaikkialla eliöistä samoja tieteellisiä nimiä ja nimet ovat pysyviä.

Tieteelliset nimet ovat aina kaksiosaisia. Lajin nimi koostuu sukuosasta ja lajiosasta. Sukuosa kirjoitetaan isolla ja lajiosa pienellä alkukirjaimella, ja tekstissä nimi kirjoitetaan usein kursiivilla. Esimerkiksi naurulokin tieteellinen nimi on Larus ridibundus. Tieteellisen nimen jälkimmäinen osa määrittelee lajin (ridibundus) ja ensimmäinen osa suvun (Larus), johon laji kuuluu. Myös kalalokki (Larus canus) kuuluu naurulokin kanssa samaan sukuun, mutta on eri lokkilaji.


Naurulokki, Larus ridibundus.

Eliöiden luokittelu eli taksonomia on tärkeää biologiassa käytännön syistä. Sen avulla voidaan puhua eliöistä ryhminä ja ryhmiin kuuluvien eliöiden ominaisuuksista.

Aina ei kuitenkaan yksilöä pystytä varmasti tunnistamaan tiettyyn lajiin kuuluvaksi. Silloin esimerkiksi määritys ”Larus sp.” tarkoittaa käytännössä, että lintu on tunnistettu Larus-sukuun kuuluvaksi lokiksi, mutta lajia ei tiedetä. Merkintä ”sp.” johtuu latinan sanasta species, “laji”. Sitä käytetään suvun nimen jäljessä osoittamassa tarkemmin määrittämätöntä lajia.

Lajia pienempi taksonominen yksikkö on esimerkiksi alalaji. Alalajin nimessä käytetään kasvitieteessä yleensä subsp.- tai ssp. -lyhennettä (subspecies). Eläintieteessä kirjoitetaan alalajin nimi suoraan lajinimen perään, esimerkiksi Larus fuscus fuscus eli suomenselkälokki.

​Yleensä vain saman lajin yksilöt kykenevät lisääntymään keskenään ja tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Kuitenkin luonnossa tunnetaan useita esimerkkejä lähisukuisten lajien risteytymisestä. Risteymät eli hybridit ilmaistaan käyttämällä ×-merkkiä kantalajien nimien välissä. Esimerkiksi metson ja teeren lajiristeymä, korpimetso, on tunnettu metsäkanalintujen välinen risteymä (Lyrurus tetrix × Tetrao urogallus).

Eliöiden nimeämisen periaatteena on antaa lajeille sellaiset nimet, jotka antavat osuvaa tietoa lajista – sen ulkonäöstä, elintavoista ja elinympäristöstä.


Kuvassa on liikeri eli tiikerin ja leijonan risteymä (Panthera tigris x Panthera leo).