Viikko 11

Maanantaina ja tiistaina kävimme luistelemassa jäähallilla.
Pääsimme leikkimään jäällä mm. siivousleikkiä kiekkojen kanssa. Sen lisäksi saimme Sami Pekkalalta tekniikkaopastusta, mm. takaperin luisteluun. Kaikki Poutapilvet olivat hurjan taitavia ja rohkeita luistelijoita!


Tiistaina luistelun päätteeksi meille esiteltiin jäähallin toimintaa sekä jääkonetta. Opimme monta uutta asiaa niin jäähallista kuin hienosta jääkoneestakin. Jokainen pääsi vuorollaan vielä istumaan jääkoneen kyytiinkin.





Luistelun jälkeen kävimme vielä tutustumassa iltiksen tiloihin, henkilökuntaan ja toimintaan.


Keskiviikkona viikko-ohjelmassa luki matikkatehtäviä sisällä, mutta se olikin vaan jekutusta. Minna jää vähäksi aikaa työlomalle, niin pidimme Minnalle yllätysjuhlat sisällä.


Lapset olivat suunnitelleet ja valmistelleet juhlia. Herkuttelimme alkuviikolla leivotuilla herkuilla (tiikeri- ja pumpulikakkua) sekä tanssimme discossa ihan hiki hatussa.



Torstaina pidimme tunnekerhot pienissä porukoissa kodassa. Kerhoissa opeteltiin huomaamaan hyvä itsessä. Poutapilvistä löytyy ainakin vahvoja, rohkeita ja hassuja lapsia!

Aloitimme myös tekemään astioita rairuoholle. Ensin piti sahata halko kahteen osaan, sen jälkeen piirtää halkoon suorakulmion muotoinen alue, sekä porata poralla reikiä alueen ympärille. Sitten vielä viimeiseksi koverrettiin alue taltan ja vasaran avulla. Näihin päästään sitten ensi viikolla istuttamaan rairuohot.

Perjantaina saimme uutta kirjainpostia, Ö niinkuin ötökkä. Sen lisäksi jatkoimme rairuohoastioiden parissa ahertamista.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin