3.1 Oppimiskäsitys
3.1 Oppimiskäsitys
Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppiminen on seurausta opiskelijan aktiivisesta, tavoitteellisesta ja itseohjautuvasta toiminnasta. Oppimisprosessin aikana opiskelija tulkitsee, analysoi ja arvioi eri muodoissa esitettyä informaatiota, rakentaa uutta tietoa ja syventää siten osaamistaan aikaisempien kokemustensa ja tietojensa pohjalta. Ohjaus ja rakentava palaute vahvistavat itseluottamusta ja auttavat opiskelijaa kehittämään ajatteluaan ja työskentelemään tarkoituksenmukaisella tavalla.
Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden opiskelijoiden, opettajien, asiantuntijoiden ja yhteisöjen kanssa erilaisissa ympäristöissä. Se on monimuotoista ja sidoksissa siihen toimintaan, tilanteeseen ja kulttuuriin, jossa se tapahtuu. Lukio-opinnoissa opiskelijoita ohjataan havaitsemaan käsitteiden, tiedonalojen ja osaamisen välisiä yhteyksiä sekä soveltamaan aiemmin oppimaansa muuttuvissa tilanteissa. Oppimisprosesseistaan tietoiset opiskelijat osaavat arvioida ja kehittää opiskelu- ja ajattelutaitojaan. Näin kehittyvät myös elinikäisen oppimisen edellyttämät taidot. Opintoihin liittyvät onnistumiset ja muut myönteiset kokemukset edistävät oppimista ja innostavat osaamisen kehittämiseen.
Kauhavan lukiossa opiskelija on oman oppimisprosessinsa pääroolissa. Kouluyhteisön jäsenten tehtävänä on ohjata, kannustaa ja tukea opiskelijaa, tarjota myönteisiä oppimiskokemuksia sekä arvioida opiskelijan osaamista ja antaa siitä palautetta. Tavoitteena on, että opiskelija oppii hyödyntämään saamaansa palautetta ja pystyy sen avulla kehittymään oppijana sekä kehittämään omia opiskelutaitojaan. Hän oppii analysoimaan hankkimaansa tietoa ja soveltamaan sitä. Hän oppii myös toimimaan avoimessa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Samoin hän oppii, että oppimisessa keskeistä on oma aktiivinen toiminta ja että oppimista tapahtuu myös erehdyksen kautta.
Kuva 3: Aktiivinen opiskelija oman oppimisensa pääroolissa

3.1.1. Yrittäjämäinen oppiminen ja toimintatapa
Yrittäjyydestään ja vilkkaasta yritystoiminnastaan tunnetulla Kauhavalla on luonteva korostaa opiskelijan aktiivisuutta ja sisäistä yrittäjyyttä. Yrittäjämäinen oppiminen ja toimintakulttuuri kuuluvat Kauhavan lukion profiiliin yrittäjyyteen profiloituneena lukiona. Oppilaitoksemme jatkaa tässä myös perusopetuksen opetus- ja kasvatustyötä, sillä Etelä-Pohjanmaalla yrittäjämäinen oppiminen ja toimintatapa korostuvat perusopetuksen uudessa opetussuunnitelmassa (2016).

Kuva 4:
©Yrittäjämäinen toimintatapa – tiimi (Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma 2016)
Kauhavan lukiossa yrittäjämäinen toimintatapa on muun muassa oikeaa asennetta, päättäväisyyttä, sitoutuneisuutta, vastuunkantoa, innovatiivisuutta, tulevaisuussuuntautuneisuutta ja kykyä toimia ja tehdä valintoja. Tähän kaikkeen lukio haluaa esimerkillään ohjata nuoria.
Kuva 5:
Yrittäjämäinen toimintatapa lukiossa
