KOONTI KOULUJEN KERHOTOIMINNAN KYSELY KEVÄT 2018

KOONTI KOULUJEN KERHOTOIMINNAN KYSELY KEVÄT 2018
Kerhotoiminnan kysely tehtiin kerhonohjaajille ja kerholaisille keväällä 2018. Kyselyyn pystyi vastaamaan peda.net palvelun kautta. Kerhonohjaajille laitettiin wilma-viesti, jossa kerrottiin kyselystä ja pyydettiin kerhonohjaajia käyttämään yhtä kerhokertaa, jotta kerholaisetkin pystyivät vastaamaan. Lisäksi wilma-viesti tavoitti kaikki opettajat. Kyselyyn pystyi vastaamaan kotoa tai koulusta. Kyselyyn vastasi 6 kerhonohjaajaa ja 41 kerholaista.
KYSELY KERHONOHJAAJILLE
Kerhonohjaajat kokivat onnistuneensa kerhojen ohjaamisessa. Kerhot olivat monipuolisia, niiden sisältö kiinnosti monia. Kerhoja tarjottiin eri ikäluokille. Ohjaajien mielestä oppilaiden tarpeet ja kerhotarjonta kohtasivat hyvin.
Kerhojen mainostaminen toimii wilmassa hyvin. Toivottiin, että luokanopettajat voisivat lisäksi kertoa luokissa kerhoista ja kotiin voi laittaa paperisenkin lapun. Yläkoulussa kuulutukset ja wilma-viestit tavoittivat kerholaisia hyvin. Some-mainontaa voisi lisätä.
Kerhotoiminnan ohjeistusta toivottiin lisää ohjaajille. Yhteistoimintaverkoston monipuolisempaa hyödyntämistä toivottiin, jotta saataisiin lisää ohjaajia kerhoihin.
KYSELY KERHOLAISILLE
Kyslelyyn vastasi 41 kerholaista. He olivat käyneet 4H-kerhossa, lentopallokerhossa, kokkikerhossa, sählykerhossa ja/tai laskettelukerhossa. Heistä 76% kävi säännöllisesti jossakin kerhossa ja 24% epäsäännöllisesti.
Kerhossa he kokivat tärkeimpänä, että siellä opitaan uutta 43%, voidaan viettää aikaa 29%, tavataan kavereita 22% tai jokin muu syy 6%.
Suurin osa kerholaisista sai tiedon kerhosta opettajalta (54%), koulun ilmoitustaululta (27%), muut vastaukset olivat kaverilta, kerhonohjaajalta tai wilmasta. Liikuntakerhoja toivottiin ehdottomasti eniten lisää (66%), kokkikerhoja toivoi (17%) ja käsityökerhoja (10 %). Lisäksi toivottiin monitoimikerhoja, laskettelukerhoja, jalkapallokerhoja ja airsoft-kerhoja.
Terveisinä kerholaiset kertoivat, että kerhoissa on ollut todella kivaa, kokkikerhoihin toivottiin lisää haastavuutta ja 4H-kerhojen ohjaajille enemmän osaamista.