Unit 7

U7 Kuuntele teksti - avaa tekstikirja s. 125-129. Käännä puuttuvat sanat aukkosuomennoksesta.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen


Viimeinen rajaseutu

Sen jälkeen kun ihminen laskeutui ensi kertaa kuuhun vuonna 1969, vain viisi kertaa. Mutta astronautit ovat olleet avaruudessa eläen ja työskennellen kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS).
Täällä he keräävät korvaamatonta tietoa selviytymisestä avaruudessa. Aluksella on kaiken aikaa
kolmesta kuuteen miehistön jäsentä, mutta he eivät ole ainoita yläilmoissa. ISS vastaanottaa monia ja avaruusmatkailijoita eri maista ympäri maailmaa. Millaista avaruudessa eläminen oikein on?

Hiljaisuutta, kiitos!
Avaruudessa on hiljaista, kun taas ISS:llä on . Monien tuulettimien ja moottoreiden hurina vuorokauden ympäri on rauhoittavaa (kaikki toimii yhä kuten pitääkin), mutta tuntuu kuin asuisi vilkkaan tienristeyksen vieressä isossa kaupungissa.

Kummat kehot
Kehossamme tapahtuu kummallisia asioita avaruudessa. Astronauttien täytyy esimerkiksi kiinnittää
jalkansa siksi ajaksi, kun he työskentelevät, syövät tai tekevät ruokaa estääkseen itseään leijailemasta ilmassa. Sen seurauksena heidän jalkansa kovettuvat jalkapöydän päältä, kun taas heidän . Toinen ongelma on, että luut ja lihakset heikkenevät painottomuudessa, joten säännöllinen liikunta on : noin 2,5 tuntia joka päivä! Heillä on jopa maratonkilpailuja
– juoksumatoilla tietenkin.

Hyvää yötä
Jokaisella astronautilla on oma henkilökohtainen nukkumiskapselinsa. Se on hyvin pieni tila, jossa he – he eivät käy makuulle, koska avaruudessahan mikään ei ole ylhäällä tai alhaalla. He eivät käytä patjoja tai tyynyjä, mutta jotkut kiinnittävät tyynyn päähänsä hihnalla, jotta heistä tuntuisi enemmän siltä kuin he olisivat makuuasennossa. Aluksella näkee joka vuorokausi . Koska tämä voi aiheuttaa hämmennystä, kaikki koordinoituun yleisaikaan, mikä auttaa miehistöä viettämään päivänsä aivan kuten he eläisivät maan
pinnalla.

Syöminen ja hygienia
Ruoka maistuu avaruudessa mauttomalta, ja sen vuoksi astronautit käyttävät paljon mausteita
tuomaan ruokaan jotain makua. Mutta painottomuudessa mausteet , josniitä yrittää sirotella ruokaan. Sen vuoksi mausteet pidetään öljyssä ja sekoitetaan ruokaan. Viime aikoihin saakka kahvia, mehua ja kaikkia nesteitä piti hörppiä pakkauksesta pillillä, mutta nyt insinöörit ovat suunnitelleet mukit, joita voidaan käyttää . Koska vettä on niukasti, miehistö peseytyy useimmiten käyttämällä kosteuspyyhkeitä. Kun he harjaavat hampaansa, he tai sylkäisevät sen pyyhkeeseen välttääkseen sylkeä leijumasta kaikkialle.

Vaatteet
Astronautit käyttävät vaatteitaan, , ja sitten he hankkiutuvat niistä eroon. Onneksi painottomuudessa kangas ei tartu ihoon, joten vaatteet eivät tule hikisiksi yhtä nopeasti kuin maassa. Sitten ovat vielä miljoonia maksavat avaruuspuvut, jotka on tehty sopimaan erityisesti jokaiselle miehistön jäsenelle. Kestää melkein tunnin pukeutua avaruuspukuun, joten pikainen käynti vessassa
avaruuspuku päällä . Selviytyäkseen tästä ongelmasta astronauttien täytyy käyttää eräänlaisia vaippoja avaruuspukujensa alla.

Äärimmäistä kierrätystä
Kansainvälisellä avaruusasemalla selviytyminen edellyttää kierrättämistä. Lähes kaikki jätevesi
kierrätetään. Jopa ilma kierrätetään. Ensin hiilidioksidi poistetaan ihmisten uloshengittämästä ilmasta. Suodatuskäsittelyn jälkeen happi hengitetään uudelleen. Kaikkea ei kuitenkaan voi kierrättää, ja miehistö tarvitsee maasta.
Sitten kun tarvikealus on toimittanut lastin, miehistö täyttää kulkuvälineen 5 896 kilolla jätettä (mukaan lukien heidän likaiset vaatteensa), ja se lähetetään takaisin niin, että se palaa täysin saapuessaan maan .

Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti, ei edes kaikkien aikojen kallein rakennelma. Aikanaan ISS:n täytyy palata maahan. Toistaiseksi kukaan ei tiedä, milloin se korvataan tai korvataanko sitä ja millä.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

U7 Kirjoita koululaisten kysymykset astronauteille muuttamalla suorat kysymykset epäsuoriksi.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Kirjoita koululaisten kysymykset astronauteille muuttamalla suorat kysymykset epäsuoriksi. Muista, että sanajärjestys muuttuu.

Epäsuora kysymys on usein kohteliaampi kuin suora kysymys.

Huomaa, että aloituslause on jo kirjoitettu valmiiksi - kirjoita vain kysymysosa!

How can you become an astronaut? (Allen, 8) -> I’d like to know
What is your kitchen up there like? (Jayla, 10) -> I wonder
How many hours does an astronaut sleep at night? (Makayla, 14) -> Can you tell me
Are spacesuits itchy? (Precious, 5) -> I’d like to ask
Have you seen any aliens up there? (Ben, 12) -> Can I ask you
When did you last eat some fresh fruit? (Tyler, 17) -> I was wondering

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

U7 1 Valitse lauseisiin oikea jatko. Kiinnitä huomiota johtolauseen aikamuotoon.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

1. Finland is the most beautiful country in the world.
Perttu says



2. Finnish boys are cute.
Karin said



3. I have never seen so many trees.
Lars said



4. I think Finns are very honest.
Jim thinks



5. We will have a great time on holiday.
Heather said

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

U7 Epäsäännölliset verbit

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen


tulla joksikin
hajota
hankkiutua eroon
pitää, säilyttää
käydä makuulle
selviytyä jostakin, voittaa
lyödä, iskeä
panna, asettaa
sylkäistä, sylkeä
tarttua kiinni

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

U7 Täydennä verbit vihjeiden mukaan. Tee ensin edeltävä tehtävä ja käytä tässä sen verbejä!

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Kodintarvikeliikkeen asiakaspalveluun tulee joskus kummallisia kysymyksiä.

1 Why my printer out blank sheets of paper? 1 sylkee
2 My new jeans in the washing machine. What can I do? 2 hajosivat
3 my smartphone addiction if I smash it? 3 Voitanko
4 When do you get the new periscope glasses? I want to watch TV while . 4 olen makuuasennossa
5 the alarm clock on my phone. 5 En ole koskaan asettanut
Can you tell me how to do it?
6 My friend says she the bed bugs with a hairdryer. 6 hankkiutui eroon
Should I do the same?
7 How can I remove superglu that to my brother’s hair? 7 on tarttunut kiinni

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

U7 Perheessäsi on amerikkalainen vaihto-oppilas Sam. Englannin tunnilla kerrot, mitä Sam sanoi eilisiltana. Kirjoita englanniksi.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Huomaa aikamuodon muutokset, sillä johtolause on imperfektissä.

"1. I was afraid of coming to Finland.
2. It is a lot warmer in my hometown.
3. Your classmates speak English very well.
4. I have never eaten better potatoes.
5. I will enjoy my stay in Finland."

1. Sam said that.
2. He told us that.
3. He thought that .
4. He told my mum that .
5. He also said that .

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

U7 Puhut puhelimessa englanninkielisen kaverisi Rogerin kanssa. Kaksi muuta ystävääsi, Kaisa ja Kalle, ovat luonasi. Kerro Rogerille heidän kommenttinsa. Kirjoita englanniksi.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Kaisa: "1. Rogerin täytyy tulla meidän kanssamme mökille. 2. Me voisimme uida järvessä."

Kalle: "3. On liian kylmä uida. 4. Minun kaverini menivät hiihtämään viime viikolla. 5. Kaisa on aina ollut vähän hullu."

You:
1. Kaisa says that .
2. She also says that .
3. Kalle says that .
4. He tells that .
5. He says that .

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

U7 answer the questions - Smart Moves 3 text 2

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen


OSA 1
OSA 2

1. What do pens, cordless tools and diapers have in common?
2. What happened in 1958?
3. What did the USA want to do in the 1960s?
4. Why were cordless tools originally developed?
5. Why was bar coding developed?
6. What was said about the astronauts on the first space missions?
7. What do space suits and fire fighters' suits have in common?
8. How does the ear thermometer work?
9. How has NASA developed smoke detectors and where they used first?
10. How did the Americans solve the problem of writing in space?
How about the Russians?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

U7 Muuta suorat kysymykset epäsuoriksi

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Change the direct questions into indirect questions. Muuta suorat kysymykset epäsuoriksi.

1. What time does the play start?
Tell me, .
2. Where is the record store?
Can you tell me, ?
3. Is she in the movies?
Do you know ?
4. Why is she late?
Do you know .
5. Is she going with you?
Did she tell you ?
6. When do we have to leave?
Let me know .

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

U7 Muuta suorat kysymykset epäsuoriksi. Johtolause on jo valmiina.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Why did she cry? - I don't really know . (miksi hän itki)

Who is Joe? - I have no idea . (kuka Joe on)

I'd like to know what time . - The show starts at 8 o'clock. (milloin show alkaa)

What did he want? - I'm afraid I can't tell you . (mitä hän halusi)

Do you know who ? - Yes, Jim Harrison is a writer. (Jim Harrison on)

Whose car was it? - I'm not quite sure . (kenen auto se oli)

I wonder when . But they've already got married! (he menevät naimisiin)

How long has she known him? - Well, I'd like to know myself . (kuinka pitkään hän on tuntenut hänet)

How much is this scarf? - Why do you want to know ? (kuinka paljon tämä huivi maksaa)

Can you tell me what ? - Her name is Maggie. (hänen nimensä on)

Do you remember where ? - The boxes were in the garage. (laatikot olivat)

Is he all right? - I do not know . (onko hän kunnossa)

Does she speak Greek? - I will ask her . (puhuuko hän kreikkaa)

Is this the right train? - Let's ask someone (onko tämä oikea juna)

Do they have any free tickets? - Let's have a look . (onko heillä vapaita lippuja)

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

U7 Salainen agentti James Blonde tapaa agenttivarusteiden kehityspäällikkö Q:n. Kuuntele Jamesin ja Q:n keskustelu. Valitse oikea vaihtoehto.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen


1 Kehityspäällikkö Q




2 James




3 Jane




4 Uusi happinaamari Triton




5 Mitä Jane käyttää jäljityslaitteen sijaan?
6 Mitkä ominaisuudet auttavat Janea riisumaan roistot aseista?
7 Miltä Janen drone näyttää?
8 Mitä James haluaisi vielä Q:n tekevän?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Where did the moon come from?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen


Type the correct form of the verb in brackets in the gaps. Täydennä oikea verbimuoto annetusta verbistä.

Four and a half billion years ago, the Earth no moon. (have)
The early Earth bombarded with rocks. (be)
And then along something much, much bigger. (come)
Another planet the Earth. (hit)
The impact a mass of liquid rock into orbit. (send)
Our world no longer alone. It a huge, powerful neighbour. (be, have)

Read the sentences and choose the correct meaning of the idiom in CAPITALS.

OVER THE MOON
Hooray, I’ve passed the exam! I’m over the moon!




ONCE IN A BLUE MOON
My sister has moved to New York, so I only get to see her once in a blue moon.




HONEYMOON
My sister got married last week. She’s on honeymoon now.




MOONWALK
I love watching Michael Jackson perform. My favourite bit is when he does the moonwalk!




DOWN-TO-EARTH
My dream is to become the most famous singer in the whole world! But I have more down-to-earth ambitions too, like going to university and getting a good job.




VANISHED OFF THE FACE OF THE EARTH
Where are my keys? I’ve looked everywhere but I can’t find them. It’s as if they’ve vanished off the face of the Earth.


Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

U7 Yhdistä keksinnön englannin- ja suomenkielinen vastine. Kirjoita kirjain.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

A liekinheitin
B miehittämätön ilma-alus
C jäljityslaite
D kauko-ohjattava laser
E happinaamari
F sukellusvene
G röntgenskanneri


1 a remote-controlled laser
2 an oxygen mask
3 a flamethrower
4 a drone
5 an X-ray scanner
6 a tracking device
7 a submarine

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

U7 Nopeille: Käännä

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Kirjoita englanniksi. Huomaa aikamuodon muutokset jos johtolause on imperfektissä.

1. Monet ihmiset uskovat, että suomalaiset ovat hiljaisia.

2. Lucia luuli, että Suomessa on lunta kesällä. [on-> oli]

3. Ian kertoi minulle, että hän on aina halunnut tavata joulupukin. [on aina halunnut-> oli aina halunnut]

4. Pierre sanoo, että hän lentää Suomeen uudelleen ensi vuonna.

5. Minä sanoin hänelle, että silloin matkustamme Lappiin. [käytä will -> would]

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen