Paikallisuus

Koulun toimintakulttuuri on ilmapiiriltään turvallinen, yhteisöllinen ja välittävä. Koulu on paikka, jossa oppilas jäsentää elämää ja yhteiskuntaa. Se on myös paikka yhdessäolemiseen ja -tekemiseen, oppimiseen, asioiden harjoitteluun ja itsensä kehittämiseen. Koulu on mennyttä arvostavaa, ajassa olevaa ja tulevaisuuteen suuntaavaa.

Oppilaita ja huoltajia osallistetaan toimintakulttuurin kehittämiseen ja arviointiin esimerkiksi oppilaskuntatoiminnalla ja huoltajien tapaamisissa. Henkilöstö kehittää ja arvioi toimintakulttuuria omassa toiminnassaan lukuvuosisuunnitelman yhteydessä.

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyviä paikallisia tavoitteita ovat:
- hankkia ja käyttää pedagogisesti ja teknisesti ajanmukaisia laitteita sekä koko henkilöstölle että kaikille oppilaille.
- kouluttaa henkilöstöä uusiin oppimisympäristöihin ja työtapoihin.
- mahdollistaa ja hyödyntää koulurakennuksen ulkopuolella tapahtuvaa oppimista. Esimerkiksi paikallisen luonnon hyödyntäminen.
- mahdollistaa oppimisympäristöjen tilaratkaisuissa hyvä ergonomia, puhdas sisäilma, viihtyvyys, käytännöllisyys, monimuotoisuus ja muunneltavuus.

Opetuksen eheyttämistä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi teemapäivinä- ja/tai -jaksoina, erilaisina tapahtumina, kampanjoina, opintokäynneillä, leirikouluina, työpajoina.

Monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa toteutetaan ainakin yhtä kokonaisuutta vuoden aikana. Oppimiskokonaisuus päätetään yhteisesti koko kunnan kouluille, ja koulut voivat päättää itsenäisesti lukuvuosisuunnitelmissaan, miten kokonaisuutta toteutetaan, dokumentoidaan ja arvioidaan (laajuus, oppiaineet, oppilaiden osallistuminen suunnitteluun, työskentelytaidot ja -tavat).