Viikko 37: 7.9.-11.9.2026
Maanantaina tutustuimme kirjaimeen I laulun, tarinan ja tehtävien avulla. Jatkamme I-kirjaimeen tutustumista pitkin viikkoa mm. arvuuttelujen avulla.
Rauhallisissa tehtävissä rypistelimme silkkipaperista pihlajanmarjoja työnalla olevaan askarteluun.
Tiistaina askartelimme kasviksia. Vaihtoehtoina olivat tomaatti, omena ja porkkana. Lapset valitsivat yhden kasviksista ja värittivät sen huolellisesti väriliiduilla. Väritetty kuva liimattiin kartongille ja leikattiin oikean muotoiseksi. Myöhemmin askartelu jatkuu pistelyllä ja ompelulla.
Rauhallisena tehtävänä piirrettiin lepohetken kirjasta "Urpo ja Turpo". Piirrokset koristavat luokkamme seinää. Saa tulla ihailemaan 😊
Keskiviikkona oli sateinen sää, joten ulkoliikunta vaihtui saliliikunnaksi. Salivuoromme on keskiviikkoisin klo 9-10. Kun aloitamme sisäliikuntakauden "virallisesti", ilmoitamme siitä erikseen, jotta voitte tuoda sisäliikuntavarusteet. Tällä kertaa riisuimme vain sukat ja paksut paidat, jos alla oli t-paita. Leikimme maa-meri-laiva-leikkiä väreillä punainen, keltainen, vihreä. Toisena leikkinä oli laittaa pyydetty kehonosa pyydetylle muodolle esim. nenä ympyrälle tai kyynärpää neliölle. Liikunnan jälkeen teimme väritystehtävän, jossa väritettiin i-kirjaimella alkavia asioita.
Rauhallisissa tehtävissä tehtiin i-moniste.
Torstaina tutustuimme numeroon 2. Lauloimme numerolaulua, kuuntelimme numerotarinan ja teimme tehtäviä Smart-taululta ja eskarikirjasta.
Rauhallisena tehtävänä olikin tällä kertaa konsertti koulun salissa. Kansanmusiikki yhtye Tallarit soittivat ja lauloivat monta laulua, joiden lomassa he esittelivät perinnesoittimia.
Perjantaina jatkoimme numeron 2 käsittelyä. Teimme hyrrätehtävän, jossa tehtiin kaksi kertaa hyrrän antama liike ja eskarikirjan tehtäviä. Rauhallisena tehtävänä oli moniste, jossa piirrettiin ykkösiä ja kakkosia.