Maailma muuttuu kovaa vauhtia ja samalla myös uskontojen rooli ihmisten elämässä ja asema yhteiskunnassa muuttaa muotoaan. Nykyajan uskonnollisuuteen liittyvät ilmiöinä muun muassamonikulttuurisuus,uskontojen välinen yhteistyöjauskonnottomuus.
Monikulttuurisuudella tarkoitetaan kulttuurista monimuotoisuutta, erilaisten kulttuureiden sopuisaa rinnakkaiseloa.Globalisaationja lisääntyneenmaahanmuutonseurauksena yhteiskunnat ovat moninaisempia kuin ennen. Myös uskontojen moninaisuus on lisääntynyt.
Yksi seuraus monikulttuurisuudesta on uskontojen välisen yhteistyön eliuskontodialoginlisääntyminen. Erilaiset uskonnolliset perinteet ovat pyrkineet keskustelemaan opeistaan ja eettisistä näkemyksistään tavoitellen rauhaa ja yhteisymmärrystä.
Etenkin rikkaissa länsimaissa merkittäväksi ilmiöksi on noussut uskonnoista luopuminen:uskonnottomuusjaateismi. Suomessa valtaosa väestöstä kuitenkin kuuluu edelleen evankelisluterilaiseen kansankirkkoon.