Ramadanin ja sen päätösjuhla Id-al-Fitr
Ramadan
Maanantaina alkoi muslimien uskonnollisen vuoden tärkein juhlakausi, Ramadan. Tuona aikana muslimit muistavat läheisiään ja vähäosaisista sekä huolehtivat toisistaan ja rakastavat kanssaihmisiä erityisellä huomiolla.
Ramadanin aikaan sitä noudattavat muslimit pidättäytyvät syömästä ja juomasta päivänvalon aikaan kuukauden ajan. Ramadanin paasto ei kosketa kuin terveitä ja aikuisia ihmisiä. Koko Ramadanin ajan muslimit auttavat köyhiä. Perinteisiin kuuluu esimerkiksi eläimen uhraaminen ja sen tarjoaminen ravinnoksi vähävaraiselle. Nykyään kasvissyöminen yleistyy myös muslimien keskuudessa, joten lihan korvikkeet tekevät myös kauppansa.
Useissa muslimivaltioissa yritykset muuttavat aukioloaikoja niin, että kaupat ovat auki myöhempään, kun ihmiset ovat liikkeellä. Aamuisin ne voivat olla vuorostaan kiinni. Ramadanin aikaan ihmiset valvovat myöhempään ja nukkuvat aamulla pidempään. Uskonnon mukaan työt täytyy tehdä kunnolla ja velvollisuudet hoitaa, vaikka moni ei ramadanin aikana haluaisikaan mielellään tulla töihin heti aamusta. Muslimimaailma ei pysähdy Ramadanin ajaksi.
– Taatelit ovat pyhiä, must have. Muslimit syövät sen ensimmäisenä, kun aurinko laskee. Se katsotaan hyväksi, hengelliseksi teoksi, ja siihen liittyy puhdistautuminen ja kunnioitus. Myös lihaa kuluu paljon. On kunnioitettava ja pyhä teko tarjota ruokaa mahdollisimman monelle ihmiselle Ramadanin aikana, eli perheet, läheiset ja myös naapurit syövät yhdessä Se on vähän kuin kiitospäivän juhla Yhdysvalloissa, Giray sanoo.
Ramadanin viettoon kuuluu läheisesti myös rukoilu, jota tehdään moskeijoissa yhdessä muiden kanssa. Katso kuva yhteisistä rukouksista TÄÄLTÄ
Päätösjuhla Id-al-Fitr
Ramadanin päättää Id-al-Fitr -juhla, joka on tänä vuonna 23. toukokuuta. Tuolloin muslimit ostavat uusia vaatteita ja vierailevat toistensa luona. Kaikki erimielisyydet kuuluu antaa anteeksi ja viettää yhteistä aikaa. Koska kaikkialla on runsaasti vierailuja, Ramadaniin kuuluu myös runsaasti ruoan valmistusta ja tarjoilua vieraille.
Katso mitä Id-al-Fitr- juhlassa on tarjolla RUOKANA