KiVa-tiimi (Kiusaamisen vastainen)
KiVa eli kiusaamista vastaan
Koulumme kuuluu kiusaamista vastaan -ohjelman kouluihin. Ohjelman tavoitteena on ennaltaehkäistä kiusaamista, auttaa oppilaita tunnistamaan erilaisia kiusaamisen muotoja ja toimia muiden koulun aikuisten apuna kiusaamistilanteiden selvittelyssä.
Koulukiusaamisella tarkoitetaan sitä, että joku oppilas joutuu toistuvasti kiusaamisen kohteeksi. Kiusaajia voi olla yksi tai useampia. Kiusaaminen voi olla esimerkiksi tönimistä, lyömistä, haukkumista ja pilkkaamista, seurasta pois sulkemista, ilkeitä puheita jne. Mitä tahansa sellaista, jolla pyritään vahingoittamaan tai loukkaamaan toista. Kiusaaminen merkitsee usein kiusatun eristämistä luokan, ryhmän tai virtuaaliryhmän sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Jokaisella koulussa toimivalla ihmisellä on vastuu kiusaamattomuudesta. Jokainen on itse vastuussa omista teoistaan ja sanoistaan. Tärkeintä on ilmoittaa kiusaamisesta jollekin aikuiselle. Tämä voi olla lähin koulun aikuinen, luokanvalvoja tai KiVatiimiläinen. Kotona voi kertoa huoltajalle, joka välittää tiedon kouluun.
Opettajat saa parhaiten kiinni Wilman kautta tai soittamalla.
KiVa-tiimi 2024-2025
lisäksi nuorisotyöntekijä Taru Raitio
Kivatiimin vuosikello 2023–2024
Elokuu: 7 luokkalaisten ryhmäytykset
Syyskuu: Kivatiimin toiminta tutuksi opettajille ja oppilaille. Viime vuoden suunnitelmassa oli syyskuun luokanohjaajan tuokiossa keskustelua kiusaamisesta ja kivatiimin toiminnasta.
Lokakuu: Kiusaamisen vastaiset oppitunnit viikolla 41. Yksi tunti/ 7. luokka
Teema: Ryhmäroolit, ryhmäpaineen merkitys kiusaamisessa
Luokkien välinen kilpailu: Kukin luokka suunnittelee ja toteuttaa yhdessä kiusaamisen vastaisen teoksen. Tämä voi sisältää esimerkiksi tekstiä, piirrustuksen, sarjakuvan, luokan keksimän runon, kappaleen tai vaikka videon. Luokka saa käyttää toteutukseen omaa luovuuttaan.
Raati eli kivatiimi valitsee parhaimman toteutuksen ja paras luokka voittaa itselleen kaksi tuntia NuortenTalolla luokanohjaajansa kanssa. Ajatuksena olisi, että valmiita teoksia voisi myös laittaa esille esimerkiksi koulun seinille, luokkiin ja someen. Aikaa toteutukseen olisi pari, kolme viikkoa.
Marraskuu: mietinnässä
Joulukuu: KiVa -mehut to 21.12.
Tammikuu: Kiusaamisen vastaiset oppitunnit viikolla? Yksi tunti/7. luokka
Teema: Kiusaamisen vaikutukset itsetuntoon, kiusaamisen seuraukset
Helmikuu: Ystävänpäivän tempaus yhdessä tukioppilaiden kanssa
Maaliskuu: Someoppitunnit 7. luokille. 2 tuntia/7. luokka
Teema: Turvallisesti somessa
Rasisminvastainen viikko: Näkyvyyttä somessa. Rasismi- peli pitkällä välkällä.
Munabingo to 28.3.
Huhtikuu: Välkkätempaus?
Toukokuu: Uusien 7. luokkalaisten kouluvierailut yläkouluun

- Arto Roimola pj
- Marjo Parhamaa
- Toni Salenius (kake)
- Outi Lahtela
- Sirpa Kasanen
- Ulla Pienmunne
- Marjo Ruoppa (kake)
- Sanna Alapoikela