3. Lue

Vastuu valinnoista

 

Asfalttitie, jonka pintaan on maalattu oikealle ja vasemmalle haarautuva nuoli. Mihin suuntaan? Tosielämässä ei aina valita yhtä oikeaa tai yhtä väärää.Lähde: Flickr (alex yosifov, CC BY-SA 2.0)

Valitse äkkiä!

Teemme päivän aikana lukuisia valintoja, joista vain osa on tarkoin harkittuja. Usein päätöksiä tehdään nopeasti ja vaistonvaraisesti, koska pystymme keskittymään muutamiin asioihin kerrallaan. Vaikeassa tilanteessa ihminen voi tehdä valintoja, joita hän ei toisenlaisessa tilanteessa tekisi.

Bussi lähestyi pysäkkiä ja aloin juosta lujempaa. Kuulin vaimean avunhuudon, mutta bussi oli jo pysäkillä. Jos en ehdi kouluun, vanhempani saavat raivarin. Hyökkäsin bussiin juuri ennen kuin ovet sulkeutuivat. Istuin penkille tasaamaan hengitystäni. Katsoessani bussin ikkunasta näin miehen tuupertuneena nurmikolla. Onneksi ohikulkija pysähtyi katsomaan. Toivottavasti ei käynyt mitään vakavaa. 

- Juuso

 

Olisitko sinä tuossa tilanteessa juossut bussiin vai jäänyt etsimään avun tarvitsijaa? Jos Juusolla olisi ollut enemmän aikaa, hän olisi todennäköisemmin pysähtynyt. Kuitenkin pelko myöhästymisestä ja vanhempien reaktiosta saivat hänet sivuuttamaan avunhuudot. Tunteilla on merkitystä päätöksenteossa. Niin vihaisena, hätääntyneenä, peloissaan kuin ihastuneenakin ihminen voi tehdä hätäisiä päätöksiä. 

Laivan reunakaiteeseen kiinnitetty pelastusrengas.
Hengen pelastaminen vaatii monesti sähäkkää toimintaa. Moraaliselle pohdinnalle ei jää aikaa. Voiko ihminen tehdä etukäteen päätöksen toisen auttamisesta vaaratilanteessa ja toimia sen mukaan?Lähde: Unsplash (Mark König)
On tärkeää muistaa, että rikoslain mukaan hengenvaarassa olevaa henkilöä on autettava, jos avun antamista voidaan pitää kohtuullisena. Voit lukea uutisen junaraiteille pudonneesta miehestä, jota kukaan paikallaolijoista ei auttanut. Joskus vaiston varassa tehdyt päätökset voivat pelastaa hengen. Helsingin Kaivopuistossa mies pelasti mereen pudonneen vauvan hyppäämällä tämän perässä veteen. Hän kertoi toimineensa vaistomaisesti sen enempää ajattelematta. Voit lukea miehen haastattelun

Huolellinen harkinta mahdollistaa erilaisten vaihtoehtojen punnitsemisen. Joskus harmittelemme, että emme nukkuneet yön yli ennen kuin teimme tärkeän päätöksen. Lyhyttä harkinta-aikaa hyödynnetään esimerkiksi myyntityössä, jolloin asiakas ei ehdi miettiä ostopäätöstään huolella.