Kuuntele tästä:

Tämä lapsi, jota Huupeli nyt seurasi, käveli käsikäessä äitinsä kanssa kohti taloa.

- Aina näitä taloja mihin ihmiset häviävät. Onneksi niissä on noita lasiruutuja, ajatteli pilvi.

Huupeli seurasi, kun lapsen äiti suukotti pikkuisensa ja jättikin lapsen sinne taloon, ja itse lähti pois. Ja kohta tulikin uusi samanlainen parivaljakko ja taas se aikuinen käveli pois talosta. Paikalla oli selvästi yksi aikuis-ihminen, joka huolehti lapsista, mutta ei lasten omia vanhempia!

- Onpas jännittävää, tuumasi Huupeli ja päätti etsiä toisen pikkuihmisen. Se kierteli ympäri Konnevettä ja bongasi vähän väliä saman ilmiön!

Nämä talot, joissa lapsia kokoontui, täyttyivät naurusta ja leikistä, ja Huupelia nauratti itseäkin, kun lapsilla näytti olevan niin hauskaa. Päivän päätteeksi aikuiset tulivat aina hakemaan lapsensa, kunnes taas aamulla toivat heidät takaisin.

Päivä…hoito...paikka,
hymyili pilvi ja liiteli ylös puiden latvojen yläpuolelle...