kuvataiteen päättöarviointi

Oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi kuvataiteessa vuosiluokilla 7–9

Oppimisen ja osaamisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen huomioivaa. Formatiivisella ja summatiivisella arvioinnilla tuetaan kuvan tuottamisen ja tulkinnan taitojen, taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuntemuksen, pitkäjänteisten työtapojen sekä itsearviointitaitojen kehittymistä. Oppilaita ohjataan arvioinnilla omien ajatusten ilmaisemiseen ja toisten näkemysten arvostamiseen. Oppimisen ja osaamisen arviointi kohdistuu kaikkiin opetuksen tavoitteissa määriteltyihin taideoppimisen ulottuvuuksiin. Itsearviointitaitoja ja vertaispalautteen antamisen ja vastaanottamisen taitoja kehitetään osana formatiivista arviointia.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona kuvataiteen opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena vuosiluokilla 7, 8 tai 9 paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetyn ja kuvatun tuntijaon mukaisesti. Päättöarviointi kuvaa sitä, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut kuvataiteen oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt kuvataiteen oppimäärän tavoitteet ja niihin liittyvät päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle 7, 8 tai 9 yksittäinen tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Päättöarvosana on kuvataiteen oppimäärän tavoitteiden ja kriteerien perusteella muodostettu kokonaisarviointi. Oppilas on saavuttanut oppimäärän tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan kuvataiteen oppimäärän tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin päättöarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy kuvataiteen oppimäärän päättöarviointiin ja siitä muodostettavaan päättöarvosanaan.

Kuvataiteen päättöarvioinnin kriteereissä alemman arvosanan kriteerissä kuvattu osaaminen kumuloituu ylemmän arvosanan kriteerissä edellytettyyn osaamisen tasoon. Oppilaan työskentelyä arvioidaan osana oppilaan osoittamaa osaamisen tasoa suhteessa kaikkiin oppiaineen oppimäärän tavoitteisiin ja päättöarvioinnin kriteereihin. Kuvataiteessa oppilaan osaamista kehitetään kaikissa opetuksen tavoitealueissa oppimäärän päättymiseen saakka.

Opetuksen tavoite

Sisältöalueet

Opetuksen tavoitteista johdetut oppimisen tavoitteet

Arvioinnin kohde

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9

Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu

T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämällä monipuolisesti kuvallisen tuottamisen menetelmiä

S1, S2, S3

Oppilas oppii havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria.

Taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin havainnoiminen

Oppilas tekee havaintoja yksilöllisesti ohjeistettuna.

Oppilas käyttää joitakin kuvallisen tuottamisen menetelmiä tehdessään havaintoja.

Oppilas käyttää useita kuvallisen tuottamisen menetelmiä ja eri aisteja tehdessään havaintoja.

Oppilas käyttää kuvallisen tuottamisen menetelmiä tarkoituksenmukaisesti ja monipuolisesti tehdessään havaintoja.

T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan omista ja muiden havainnoista ja ajatuksista sekä perustelemaan näkemyksiään

S1, S2, S3

Oppilas oppii keskustelemaan havainnoista ja ajatuksista perustellen näkemyksiään.

Havaintojen ja ajatusten sanallinen pohdinta

 

Oppilas sanallistaa suullisesti tai kirjallisesti opettajalle jonkin havaintonsa.

Oppilas tuo joitakin havaintojaan ja ajatuksiaan yhteiseen keskusteluun.

Oppilas osallistuu oma-aloitteisesti keskusteluihin ja perustelee ajatuksiaan.

Oppilas osallistuu keskusteluihin näkemyksiään selkeästi perustellen ja muiden puheenvuoroja rakentavasti tulkiten.

T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti erilaisia välineitä ja tiedon tuottamisen tapoja käyttäen eri ympäristöissä

S1, S2, S3

Oppilas oppii ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan käyttämällä erilaisia kuvallisen ilmaisun tapoja.

Havaintojen ja ajatusten kuvallinen ilmaiseminen

Oppilas ilmaisee konkreettisesti ohjattuna joitakin havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti.

Oppilas ilmaisee havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti.

 

Oppilas käyttää kuvailmaisussaan myös jotakin muuta tiedon tuottamisen tapaa.

Oppilas ilmaisee havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti.

 

Oppilas käyttää kuvailmaisussaan myös muita tiedon tuottamisen tapoja.

Oppilas syventää havaintojensa ja ajatustensa ilmaisemista kuvallisesti.

 

Oppilas käyttää kuvailmaisussaan monipuolisesti muita tiedon tuottamisen tapoja.

Kuvallinen tuottaminen

T4 ohjata oppilasta soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä syventämään kuvallisen tuottamisen taitojaan

S1, S2, S3

Oppilas oppii syventämään kuvailmaisun taitojaan.

Kuvailmaisun taitojen syventäminen

 

 

Oppilas kokeilee jonkin materiaalin tai tekniikan käyttöä.

Oppilas harjoittelee erilaisia kuvailmaisun keinoja ja käyttää niistä joitakin tavoitteellisesti.

Oppilas käyttää tavoitteellisesti erilaisia kuvailmaisun keinoja.

Oppilas soveltaa tavoitteellisesti ja tarkoituksenmukaisesti erilaisia kuvailmaisun keinoja.

T5 ohjata oppilasta tutkivaan lähestymistapaan itsenäisessä ja yhteistoiminnallisessa kuvallisessa työskentelyssä

S1, S2, S3

Oppilas oppii käyttämään tutkivaa lähestymistapaa ja kehittämään ongelmanratkaisutaitojaan.

Tutkivan lähestymistavan ja ongelmanratkaisutaitojen käyttäminen

Oppilas harjoittelee ohjatusti tutkivaa lähestymistapaa työskentelyssään.

Oppilas harjoittelee tutkivaa lähestymistapaa yksin tai ryhmässä työskennellessään.

Oppilas käyttää tutkivaa lähestymistapaa yksin tai ryhmässä työskennellessään.

Oppilas käyttää tavoitteellisesti tutkivaa lähestymistapaa yksin ja yhteistoiminnallisesti työskennellessään.

T6 rohkaista oppilasta ilmaisemaan mielipiteitään sekä soveltamaan kuvallisen viestinnän ja vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan

S1, S2, S3

Oppilas oppii ilmaisemaan mielipiteitään sekä soveltamaan kuvallisen vaikuttamisen keinoja.

Kuvallisen tuottamisen avulla vaikuttaminen

Oppilas tunnistaa ja kokeilee kuvallisen viestinnän mahdollisuuksia.

Oppilas käyttää joitakin kuvallisen viestinnän keinoja ilmaistessaan mielipiteitään.

Oppilas ilmaisee mielipiteitään itselleen merkityksellisistä asioista kuvallisen viestinnän keinoin.

Oppilas osallistuu ja vaikuttaa ympäristöön soveltamalla kuvallisen viestinnän keinoja.

Visuaalisen kulttuurin tulkinta

T7 ohjata oppilasta soveltamaan kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä

S1, S2, S3

Oppilas oppii käyttämään erilaisia kuvatulkinnan menetelmiä.

Kuvatulkinnan menetelmien soveltaminen

Oppilas kokeilee ohjatusti jotakin kuvatulkinnan menetelmää.

Oppilas harjoittelee kuvatulkinnan menetelmiä ja käyttää niistä joitakin.

Oppilas käyttää erilaisia kuvatulkinnan menetelmiä.

Oppilas soveltaa monipuolisesti erilaisia kuvatulkinnan menetelmiä.

T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkitystä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle historian ja kulttuurin näkökulmista

S1, S2, S3

Oppilas oppii tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin erilaisia merkityksiä

Visuaalisen kulttuurin merkityksen tarkasteleminen

Oppilas tunnistaa ja nimeää jonkin visuaalisen kulttuurin merkityksen.

 

Oppilas tarkastelee joitakin visuaalisen kulttuurin merkityksiä sekä tutustuu niistä käytävään keskusteluun.

Oppilas osallistuu tulkinnoillaan keskusteluun visuaalisen kulttuurin merkityksestä.

Oppilas perustelee näkemyksiään visuaalisen kulttuurin merkityksestä.

 

T9 innostaa oppilasta soveltamaan eri aikojen ja kulttuurien kuvailmaisun tapoja kuvallisessa tuottamisessaan

S1, S2, S3

Oppilas oppii tuntemaan ja soveltamaan kulttuurisia kuvailmaisun tapoja.

Kulttuuristen kuvailmaisun tapojen tuntemus ja soveltaminen

 

Oppilas kokeilee ohjatusti jotakin tiettyä kulttuurista kuvailmaisun tapaa.

Oppilas tutustuu ohjatusti kulttuurisiin kuvailmaisun tapoihin ja käyttää niitä kuvallisessa tuottamisessaan.

Oppilas kehittää kulttuuristen kuvailmaisun tapojen tuntemustaan soveltamalla niitä kuvallisessa tuottamisessaan.

Oppilas kehittää kulttuuristen kuvailmaisun tapojen tuntemustaan soveltamalla niitä kuvallisessa tuottamisessa ja perustelemalla ratkaisujaan.

Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen

T10 ohjata oppilasta ottamaan kantaa taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviin arvoihin

S1, S2, S3

Oppilas oppii esittämään näkemyksiään visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista.

Kannan ottaminen visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviin arvoihin

Oppilas tunnistaa ja nimeää jonkin visuaalisessa kulttuurissa ilmenevän arvon.

 

Oppilas nimeää ja pohtii visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä arvoja.

Oppilas ottaa kantaa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä arvoja koskevaan keskusteluun.

Oppilas osallistuu visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä arvoja koskevaan keskusteluun ja perustelee näkemyksiään.

T11 kannustaa oppilasta ottamaan kuvailmaisussaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys sekä vaikuttamaan kuvien avulla

S1, S2, S3

Oppilas oppii tarkastelemaan kulttuurista moninaisuutta ja kestävää kehitystä sekä vaikuttamaan kuvien avulla.

Omien arvojen kuvallinen ilmaiseminen

Oppilas ottaa kuvailmaisussaan huomioon jonkin kulttuurisen moninaisuuden tai kestävän kehityksen näkökulman.

 

Oppilas ottaa kuvailmaisussaan huomioon erilaisia kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen näkökulmia.

Oppilas tarkastelee kuvailmaisussaan kulttuurista moninaisuutta ja kestävää kehitystä sekä tunnistaa kuvilla vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Oppilas esittää näkemyksiään kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen kysymyksistä sekä vaikuttaa kuvien avulla.



1.lk 2.lk 3.lk 4.lk 5.lk 6.lk 7.lk ja päättöarvointi Alkuun