Urheilupaikat ja mahdollisuudet
Missä lapset ja nuoret liikkuvat vapaa-aikanaan?
Jokaisella ikäryhmällä on erilaiset kriteerit ja toiveet liikuntapaikoille ja mahdollisuuksille. Tarkasteltaessa lapsille ja nuorille suunnattuja liikuntapaikkoja ja mahdollisuuksia, voidaan todeta, että niitä on olemassa runsaasti. Ulkona mahdollisuuksia liikuntaan luovat kevyenliikenteen väylät, urheilukentät ja -puistot, ulkojäät ja puhtaan lumen leikkipaikat, koulujen pihat ja luonto. Kun taas sisäliikkumisen mahdollistavat sisäsalit, trampoliini- ja teemapuistot. Näistä liikuntapaikoista ehdottomasti suosituimpia ovat kevyenliikenteenväylät ja urheilukentät. (Kokko & Mehtälä 2016; Gretschel & Laine 2013.) Kaikki edellä mainituista liikuntapaikoista eivät ole ilmaisia, mikä aiheuttaa keskustelua liikuntapaikkojen tasavertaisuudesta. Myös näiden lisäksi on olemassa lukuisia liikuntamahdollisuuksia, jotka maksavat perheille, kuten esim. laskettelukeskukset, uimahallit.
Ilmaiset liikuntapaikat täytyisi olla hyvin kunnostettuja ja ajan tasalla, jotta ne houkuttelisivat lapsia liikkumaan. Lisäksi tärkeää olisi olla ajan hermoilla sekä tehdä liikuntapaikoista mahdollisimman monipuolisia. Tämä vaatii resursseja ja rahaa. Liikuntapaikat ovat kuitenkin hyvä sijoitus, sillä ne ovat pitkällä aikavälillä hyödyllisiä kansanterveyden ja yhteiskunnan näkökulmasta. Ongelmana on kuitenkin se, etteivät edes ilmaiset liikuntamahdollisuudet innosta lapsia ja nuoria liikkumaan liikuntasuositusten mukaisesti. (Kokko & Mehtälä 2016.) Ilmaisten liikuntapaikkojen ehdoton vahvuus on siinä, että suurin osa niistä on saatavilla koska tahansa, eikä niissä liikkuminen vaadi lajikohtaisia hankintoja tai suuria kuluja perheiltä. Onkin syytä pohtia, miten perheitä voisi ohjata ilmaisille liikuntapaikoille? Lisää pohdittavaa aiheuttaa se, että ilmaisia ulkoliikuntapaikkoja onkin tarjolla paljon vähemmän maalla kuin kaupungeissa, mikä jälleen eriarvoistaa lasten mahdollisuuksia liikkua (Kokko & Mehtälä 2016).
Hyvinä kehitysehdotuksina voisi pitää, että koulut olisivat enemmän mukana vapaa-ajan liikkumisessa esim. aktivoimalla lapsia liikuntapasseilla tai tarjoamalla panttia vastaan vuokrattavia välineitä. Lisäksi hyvänä ideana on noussut esiin niin kutsuttu ‘’hupitunti’’, jota voidaan toteuttaa esimerkiksi uimahalleissa tai muilla liikuntapaikoilla. Hupitunnin kohderyhmänä olisi erityisesti lapset ja nuoret, jolloin esimerkiksi uimahalleissa vallitsevat käyttäytymissäännöt olisi räätälöity nuorten ja lasten mieltymysten mukaisesti. (Gretschel & Laine 2013.) Liikuntapaikkojen ja kuntien panostuksen lisäksi olisi tärkeää, että koulut olisivat kiinnostuneita lasten ja nuorten liikkumisesta ja hyvinvoinnista myös kouluajan ulkopuolella. Tätä kautta erilaiset liikuntamahdollisuudet tavoittaisivat myös maalla asuvat.
Tarvitsevatko lapset ja nuoret ohjausta liikunnan suhteen?
Vapaa-ajan liikkuminen on suurimmaksi osaksi vanhempien vastuulla. Vanhempien tulisi aktivoida lapsia lähtemään ulos leikkimään ja pelaamaan. Ulkona ja luonnossa liikkuminen ilman suurempia valmiita aktiviteetteja lisää luovuutta ja mielikuvituksen käyttämistä. Tulisikin siis luottaa lasten omaan luovuuteen ja kekseliäisyyteen ennemin kuin yrittää liikaa luoda valmiita ratkaisuja ja ohjattua toimintaa. Aina siis ei tarvita erityisiä liikuntapaikkoja tai liikuntaharrastusta fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Nykyisiin kilpaurheiluun painottuvien harrastusten oheen olisi todella tärkeää löytää vastapainoksi ns. ‘’rennompaa’’ liikkumista, joka tukisi sosiaalista vuorovaikutusta ja lisäisi liikunna iloa. Lisäksi on syytä pohtia, onko liikuntaharrastusten todella tähdättävä kilpailuun? Onko yhteiskunnallamme vaikutusta urheiluharrastuksien kilpailullisuuteen?
Lapset ja nuoret liikkuvat nykyisin melko vähän luonnossa (Kokko & Mehtälä 2016). Tämä on huolestuttavaa, sillä Suomen kaunis ja turvallinen luonto antaa paljon mahdollisuuksia suunniteltujen ja rakennettujen liikuntapaikkojen ohella. Luonnossa liikkuminen ei myöskään vaadi erityisiä välineitä sekä luontoon pääsee melko helposti. Lapsia tulisikin aktivoida luonnossa liikkumisen suhteen jo pienestä pitäen, mutta miten? Moni lapsi ja nuori ei ole juurikaan kiinnostunut luontoliikunnasta, kasveista tai retkeilystä. Olisi tärkeää, että lapset ymmärtäisivät mahdollisuuden liikkua luonnossa ja oppisivat myös hyödyntämään luontopolkuja ja retkeilymahdollisuuksia heille mieluisilla tavoilla. Koulujen tulisi mahdollisesti aktiivisemmin rohkaista suunnistukseen ja sen variaatioihin, erilaisiin metsässä toteutettaviin peleihin ja leikkeihin, lajituntemukseen tai vaikkapa marjastamiseen. Lisäksi perheen yhteinen vapaa-aika voisi hyvinkin sijoittua ulkoiluun ja retkeilyyn. Kivoja yhteisiä harrastuksia ovat esimerkiksi geokätköily ja frisbeegolf. Myös mobiililaitteiden hyödyntämistä luonnossa voitaisiin pohtia vielä nykyistä enemmän vai olisiko vaihtoehtoisesti syytä jättää puhelimet kotiin ja nauttia luonnon rauhasta?
Pohtiessa aiempaa kappaletta voidaan todeta, että luontoliikuntaan ohjaaminen ei suinkaan ole helppo tehtävä, sillä nykyajan lapset ja nuoret ovat melko vieraantuneita metsässä liikkumisesta. Monille kaupungissa asuville metsään on hieman matkaa, joten kynnys lähteä luontoon voi olla suuri. Nykyisin lapsia ei myöskään suuresti tunnu kiinnostavan marjastaminen tai lajintuntemus. Myöskään kasvioiden tekeminen ei välttämättä innosta lasta vapaaehtoisesti luontoon tai edesauta pitkän luontosuhteen syntymistä. Mitä muita keinoja esimerkiksi kouluilla olisi saada lapsia innostumaan luonnosta?