Vapaa-ajan liikkuminen on suurimmaksi osaksi vanhempien vastuulla. Vanhempien tulisi aktivoida lapsia lähtemään ulos leikkimään ja pelaamaan. Ulkona ja luonnossa liikkuminen ilman suurempia valmiita aktiviteetteja lisää luovuutta ja mielikuvituksen käyttämistä. Tulisikin siis luottaa lasten omaan luovuuteen ja kekseliäisyyteen ennemin kuin yrittää liikaa luoda valmiita ratkaisuja ja ohjattua toimintaa. Aina siis ei tarvita erityisiä liikuntapaikkoja tai liikuntaharrastusta fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Nykyisiin kilpaurheiluun painottuvien harrastusten oheen olisi todella tärkeää löytää vastapainoksi ns. ‘’rennompaa’’  liikkumista, joka tukisi sosiaalista vuorovaikutusta ja lisäisi liikunna iloa. Lisäksi on syytä pohtia, onko liikuntaharrastusten todella tähdättävä kilpailuun? Onko yhteiskunnallamme vaikutusta urheiluharrastuksien kilpailullisuuteen?

Lapset ja nuoret liikkuvat nykyisin melko vähän luonnossa (Kokko & Mehtälä 2016). Tämä on huolestuttavaa, sillä Suomen kaunis ja turvallinen luonto antaa paljon mahdollisuuksia suunniteltujen ja rakennettujen liikuntapaikkojen ohella. Luonnossa liikkuminen ei myöskään vaadi erityisiä välineitä sekä luontoon pääsee melko helposti. Lapsia tulisikin aktivoida luonnossa liikkumisen suhteen jo pienestä pitäen, mutta miten? Moni lapsi ja nuori ei ole juurikaan kiinnostunut luontoliikunnasta, kasveista tai retkeilystä. Olisi tärkeää, että lapset ymmärtäisivät mahdollisuuden liikkua luonnossa ja oppisivat myös hyödyntämään luontopolkuja ja retkeilymahdollisuuksia heille mieluisilla tavoilla. Koulujen tulisi mahdollisesti aktiivisemmin rohkaista suunnistukseen ja sen variaatioihin, erilaisiin metsässä toteutettaviin peleihin ja leikkeihin, lajituntemukseen tai vaikkapa marjastamiseen. Lisäksi perheen yhteinen vapaa-aika voisi hyvinkin sijoittua ulkoiluun ja retkeilyyn. Kivoja yhteisiä harrastuksia ovat esimerkiksi geokätköily ja frisbeegolf. Myös mobiililaitteiden hyödyntämistä luonnossa voitaisiin pohtia vielä nykyistä enemmän vai olisiko vaihtoehtoisesti syytä jättää puhelimet kotiin ja nauttia luonnon rauhasta?

Pohtiessa aiempaa kappaletta voidaan todeta, että luontoliikuntaan ohjaaminen ei suinkaan ole helppo tehtävä, sillä nykyajan lapset ja nuoret ovat melko vieraantuneita metsässä liikkumisesta. Monille kaupungissa asuville metsään on hieman matkaa, joten kynnys lähteä luontoon voi olla suuri. Nykyisin lapsia ei myöskään suuresti tunnu kiinnostavan marjastaminen tai lajintuntemus. Myöskään kasvioiden tekeminen ei välttämättä innosta lasta vapaaehtoisesti luontoon tai edesauta pitkän luontosuhteen syntymistä. Mitä muita keinoja esimerkiksi kouluilla olisi saada lapsia innostumaan luonnosta?