Suomalaiset tutkijat ovat rakentaneet teorian siitä, miten sikiöstä tulee lesbo – ja vielä tarkemmin, femme tai butch.

Homoseksuaalisista naisista erottuu karkeasti kaksi ryhmää: maskuliiniset butch-lesbot ja naisellisuuttaan ilmentävät femme-lesbot. Kaikki lesbot eivät koe määritelmiä omikseen, mutta kyselytutkimuksissa merkittävä osa tunnistaa kuuluvansa jompaankumpaan ryhmään.

Butcheiksi itsensä kokevilla vartalo on tutkimusten mukaan keskimäärin miesmäisempi kuin femmeillä. Butcheilla nimetön sormi on keskimäärin pidempi ja etusormi lyhyempi, mitä pidetään tilastollisena maskuliinisuuden merkkinä. Myös heidän leukansa on usein jykevä.

Tästä voidaan päätellä, että erilaisten lesboidentiteettien taustalla on jokin selvä biologinen ero.

”Nämä kaikki ovat vahvoja tilastollisia löydöksiä”, sanoo yksi tutkimuksen tekijöistä, Turun yliopistossa työskentelevä evoluutio­biologian ja -psykologian dosentti Markus J. Rantala.

”Tilastollisista yhteyksistä puhuttaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että yksilöt toimivat aina yksilöllisesti ja kaikki eivät sovi stereotypioihin”, Rantala lisää.

Butch-lesbojen aivoissa on tutkimuksissa havaittu selkeästi maskuliinisia piirteitä. Käytöksessä tämä ilmenee muun muassa suurempana riskinottona, suurempana seksikumppaneiden määränä ja hyvänä avaruudellisena hahmotuskykynä.

Butchit ovat nuorena yleensä poikatyttöjä ja varhain tietoisia omasta homoseksuaalisuudestaan.

Femmet puolestaan korostavat naisellisuuttaan. He löytävät lesboseksuaalisuutensa usein vasta parikymppisinä. Tutkimusten mukaan heidän seksielämänsä usein alkaa miehen kanssa, ja myöhemminkin he voivat päätyä suhteeseen niin naisen kuin miehen kanssa.

Tutkimuksissa ”femme-lesbot” ja ”biseksuaalit naiset” katsotaan jossain määrin samaksi ryhmäksi.

Naispareissa monesti toinen on butch, toinen femme. Kun butch–femme-parit hankkivat lapsia, aloite tulee useammin femmelta, ja hän myös useammin synnyttää lapsen.

Millä tavoin kaksi näin erilaista lesboidentiteettiä syntyy?

Pohjimmiltaan kaikki selittyy sillä, kuinka tyttösikiöt äidin kohdussa altistuvat eri määrin eri hormoneille, väittävät evoluutiobiologit Markus J. Rantala, Aucklandin yliopistossa työskentelevä Severi Luoto ja Tarton yliopistossa työskentelevä Indrikis Krams Archives of Sexual Behavior -tiedelehdessä.

Juuri julkaistussa artikkelissa he viittaavat 472 psykologiseen, biologiseen ja lääketieteelliseen tutkimusartikkeliin ja johtavat niiden perusteella teorian butch- ja femme-lesbouden synnystä.

Tiivistetysti teoria on seuraava: Jos tyttösikiö saa äidiltään yliannoksen testosteronia, hänestä tulee butch-lesbo. Jos tyttösikiö saa yliannoksen estrogeenia, kehittyy femme-lesbo.

Tutkijat esittävät teorian ensimmäistä kertaa maailmassa.

Tutkijoiden keskeinen viesti on, että kasvatus ja ympäristö eivät vaikuta ihmisen seksuaaliseen suuntautumiseen. Ne voivat vaikuttaa vain ihmisen seksuaaliseen käyttäytymiseen.

Sallivassa ympäristössä homo voi toteuttaa seksuaalisuuttaan helpommin. Konservatiivisessa ympäristössä hän ehkä perustaa perheen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, mutta itse taipumus ei muutu. Ihminen on syntyjään homo, hetero tai jotain siltä väliltä.

Aineistoissa kyllä näkyy, että naisparien kasvattamilla lapsilla on aikuisena muita enemmän seksikokemuksia samansukupuolisten kanssa. Rantalan mukaan tämä selittyy kuitenkin jollain perityllä ominaisuudella.

”Seksuaalikäyttäytymisen erot muihin verrattuna nimittäin katoavat, kun tarkastellaan naisparien adoptoimia lapsia, jotka eivät ole sukua kummallekaan heistä”, Rantala sanoo.

Hän harmittelee, että tämä tieto ei noussut esille, kun eduskunnassa taannoin keskusteltiin homojen oikeudesta adoptioon.

”Jos kuunneltaisiin tiedettä, ei tarvitsisi arvailla, voiko kasvatus tehdä ihmisestä homoseksuaalin. Ei se voi.”

Homoseksuaalinen suuntautuminen näyttää saavan alkunsa jo kohdussa aivojen kehityksen myötä.

Väliaivojen hypotalamuksen alaosassa sijaitseva inah3-alue säätelee, tunteeko ihminen seksuaalista kiinnostusta miehiin vai naisiin. Yksilöt, joilla alue on suuri, tuntevat yleensä vetoa naisiin ja yksilöt, joilla se on pieni, tuntevat vetoa miehiin.

Miehillä inah3-alue on yleensä selvästi suurempi kuin naisilla – mutta tämä pätee vain heteroseksuaaleilla.

Homoseksuaaleilla yhteys menee päinvastoin. Lesbonaisilla alue on suuri eli ”miesmäinen”, homomiehillä puolestaan pieni eli ”naismainen”.

Tämä on havaittu aivokuvissa ja ruumiinavauksissa.

Inah3-alue kehittyy sikiöllä noin 6–8 viikon iässä, ja sen kasvuun vaikuttaa sikiön testosteronin saanti. Poikasikiö saa testo­steronia pääasiassa itseltään eli kiveksistään, mutta sikiön geneettiset tekijät tai äidin terveydentila voivat vaikuttaa siihen, kuinka paljon testosteronia muodostuu.

Testosteroni ei suoraan kasvata inah3-aluetta vaan – suoran logiikan vastaisesti – se muuttuu ensin naishormoni estrogeeniksi, ja suuri määrä estrogeeniä saa aikaan alueen kasvun.

Tästä päästään evoluutiopsykologikolmikon teoriaan butch–femme-jaosta. Suuri inah3-alue voi kasvaa tyttösikiölle sekä suuren testosteronialtistuksen vuoksi – joka muuttuu siis estrogeeniksi – että suoraan suuren estrogeenialtistuksen vuoksi.

Mikäli kyseessä on suuri testosteronialtistus, keho ylipäätään ja muutkin aivojen osat kehittyvät maskuliinisiksi ja tyttölapsi kehittyy butch-lesboksi.

Mikäli kyseessä on suuri estrogeenialtistus, keho ja aivot kehittyvät entistä feminiinisemmiksi, paitsi että inah3-alue kehittyy suureksi ja tuntee vetoa naisiin. Näin lapsi syntyy femme-lesboksi.

Poikasikiöllä kivekset alkavat tuottaa testosteronia 6–8 viikon iässä, mutta tyttösikiö ei yleensä tuota testosteronia eikä estrogeenia.

Naiseus on tavallaan ihmisen tehdasasetus. Ihmisestä tulee fyysisesti nainen, jolleivät kivesten tuottamat hormonit toisin komenna.

Ylimääräinen testosteroni- tai estrogeenialtistus on yleensä peräisin äidin elimistöstä.

”Stressi yleensä nostaa naisen testosteronitasoja ja laskee estrogeenitasoja. Raskauden aikana hormonit voivat kuitenkin heilahdella toisinpäin. Raskausstressi voi selittää niin butch- kuin femme-lesbouttakin”, Rantala sanoo.

Sikiön estrogeenialtistukseen saattavat vaikuttaa myös erilaisten kemikaalien sisältämät estrogeeni- tai testosteronimatkijat.

Nämä kemikaalit sitoutuvat samoihin aivoreseptoreihin kuin estrogeeni ja testosteroni, mutta niillä ei ole samoja vaikutuksia elimistöön. Reseptoreiden täyttymisestä keho kuitenkin päättelee, että hormoneja on saatu yllin kyllin ja vähentää niiden tuotantoa.

Todisteita teorialleen tutkijakolmikko on kerännyt ihmisten lisäksi eläimillä tehdyistä tutkimuksista.

Hiirikokeissa on jo 1970-luvulta alkaen osoitettu, että altistamalla naarashiiriä sikiöaikana testosteronille tai estrogeenille ne saadaan kiinnostumaan toisista naarashiiristä.

Tällaisilla naarashiirillä ilmenee vain vähän naaraille tyypillistä seksikäytöstä, jossa ne asettavat itsensä tarjolle notkistamalla selkäänsä. Sen sijaan ne hyppivät hanakasti toisten naarashiirien selkään.

Näillä naarashiirillä ihmisen inah3-aluetta vastaava sdn-poa-alue on tavallista suurempi. 2000-luvulla on osoitettu että hienoisella estrogeenin lisäyksellä sikiöaikana voidaan kasvattaa sdn-poan kokoa ilman, että muut naarasmaiset ominaisuudet kärsivät.

Butch-lesbojen maskuliiniset ominaisuudet, niin fyysiset kuin psykologisetkin, selittyvät helposti sikiöaikaisella testosteronin saannilla. Keskimäärin pidempiä nimettömiä ja lyhyempiä etusormia esimerkiksi pidetään karkeana sikiöaikaisen testosteronialtistuksen mittana.

Ihmisillä hormonialtistuksen vaikutuksia sikiöön ei eettisistä syistä voi testata niin suoraviivaisesti kuin hiirillä. Lääketiede kuitenkin tuottaa toisinaan vahingossa ihmiskokeeseen verrattavia tilanteita.

Yhdysvalloissa määrättiin 1950–70 luvuilla raskaana oleville naisille keskenmenon ehkäisyyn synteettistä estrogeenia nimeltä dietyylistilbestroli, tuttavallisemmin des. Noin 5–10 miljoonaa naista sai tätä lääkettä.

Se ei estänyt keskenmenoja, mutta syntyneiden tyttölasten syöpäriski kohosi. Lisäksi he olivat valtaväestöä useammin biseksuaaleja ja lesboja.

Tämä sopii hyvin femmeihin, sillä tutkimusten mukaan femmet määrittelevät useammin itsensä biseksuaaleiksi, kun taas butchit pitäytyvät tiukemmin pelkissä naisissa.

Desiä saaneet naiset huomattiin piirteiltään keskivertoa naisellisemmiksi sukupuolieroja kartoittavissa testeissä. Esimerkiksi heidän avaruudellinen hahmotuskykynsä oli keskivertoa huonompi, ja he ilmoittivat haluavansa muita enemmän lapsia.

Sitä ei ole tutkittu, kasvattiko des näiden naisellisten naisten inah3-alueita, mutta hiirikokeissa desin on todettu kasvattavan sdn-poa-aluetta.

Aivan ristiriidaton desin vaikutus ei ole. Vuonna 2003 tehdyssä suuressa tutkimuksessa desille sikiönä altistuneilla naisilla ei ollut lesboseksikokemuksia enempää kuin muillakaan.

Tähän saattaa Rantalan ja kollegoiden mukaan vaikuttaa se, että toisin kuin aiemmissa tutkimuksessa naisilta kysyttiin kokemuksia eikä suuntautumista.

”Kokemukset saattavat kertoa enemmän yhteiskunnan normeista kuin ihmisten luontaisista haluista”, Rantala sanoo.

Tutkijakolmikko kirjoitti artikkeliaan kolme vuotta. Suomen siteeratuin evoluutiopsykologi Rantala pitää sitä tieteellisen uransa suurimpana saavutuksena.

”Tämän suorempia todisteita tiede ei voi koskaan tarjotakaan. Ihmisillä kun ei tehdä kliinisiä kokeita tällaisessa asiassa”, Rantala sanoo.

Mitä hyötyä on siitä, että butch- ja femme-lesbouden biologista alkusyytä näin tarkkaan selvitellään?

Rantala kokee, että homoseksuaalisuuden biologisen perustan todistus hyödyttää eniten homoseksuaaleja itseään.

”Jos mahdollisimman laajasti ymmärrettäisiin, että kyseessä on synnynnäinen ominaisuus, joka ei muuksi muutu, homouden vastustus ja homoseksuaalien oikeuksien vastustus muuttuisi lopullisesti turhaksi”, hän sanoo.

Hän ajattelee butch–femme-eron tuntemisesta olevan hyötyä myös tieteellisesti. Kun ryhmät ovat monen ominaisuuden perusteella erilaisia, niiden niputtaminen yhteisen lesbo-käsitteen alle tuottaa tutkimuksellisia ongelmia.

”Mutta kun aineiston jakaa butch- ja femme-lesboihin, havaintoihin alkaa tulla järkeä.”