Toimintasuunnitelma 2017-2018

Toimintasuunnitelma 2017 - 2018

Uuden Yhtenäiskoulun tukioppilaat pyrkivät järjestämään seuraavanlaista toimintaa koululla kuluvana lukuvuotena:

  • Valtakunnallinen koulurauhan julistus Helsingissä 24.8.2017. Tukarit kirjoittavat koulurauhan julistustekstin pahveille ja vievät sen terveisten kera eri luokkiin, myös alemmille luokille.
  • Jaetaan koulun oppilaille MLL:stä tulleet ”Lasten ja nuorten puhelin” –tiedotteet.
  • Uusien tukioppilaiden koulutusleiri Karviassa Karviatalolla pe. 29.9. klo 10-14. Siikaisista osallistuu 5 oppilasta ja ohjaaja Sari Norrgård. Honkajoelta tulee 6 ”vanhaa” tukaria ja 4 uutta eli 10 oppilasta plus ohjaaja Tiina Mäkelä. Koko Karvian Yhtenäiskouluin tukioppilasryhmä toimii tapahtuman isäntänä. Kouluttajana toimii Panu Kerttula Porista MLL:stä.
  • Osallistuminen Kullaan Silokallion leirille marraskuussa 2017, mikäli MLL leirin järjestää tänä vuonna.
  • Mietitään miten Tukarit voisivat osallistua Suomi 100 –itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksiin.
  • Joulukorttien jakaminen oppilaille ja henkilökunnalle joulun alla.
  • Uusien tukioppilaiden valitseminen helmi-maaliskuussa 2018.
  • Uusille tukioppilaille hommataan Tukarihupparit nimellä varustettuina.

Karviassa 20.9.2017

Kari Ylinentalo + tukarit