Arkaainen tyyli edusti Kreikan kuvanveistotaiteen ensimmäistä tyylisuuntaa. Se vaikutti n. 600–480 eKr. välisenä aikana. Veistokset olivat kaavamaisia ja (asennoiltaan) jäykkiä.

Kreikan taiteen klassisella ajalla tarkoitetaan aikakautta, jolloin taide saavutti aikaisempaan verrattuna korkeamman tason. Klassinen kausi voidaan ajoittaa vuosien 480–330 eKr. väliseen aikaan. Taiteen kukoistuksen taustalla oli kreikkalaisten persialaisista saama voitto (ns. Persialaissodat) sekä sitä seurannut Ateenan vauraus ja poliittinen mahti.

Klassisen ajan taiteelle oli tyypillistä harmonian eli sopusuhtaisuuden ja tasapainon korostaminen. Tämä ilmeni sekä kuvanveistossa ja arkkitehtuurissa. Arkaaiseen kauteen verrattuna klassisen kauden veistokset olivat luonnollisempia ja asennoltaan vapaampia. Veistokset ilmensivät kreikkalaisen ruumiinkulttuurin ihannetta: sopusuhtainen ja atleettisen lihaksikas ihmisvartalo. Mieshahmot kuvattiin aina alastomina (naisia ryhdyttiin kuvaamaan alastomina vasta 300-luvulla eKr.). Vartalon mittasuhteet esitettiin anatomisen tarkasti. Monesti veistokset esittivät ihmishahmoisia (kreikkalaisten) jumalia.

Klassisen ajan veistoksissa ihmisvartalot eivät olleet liikkeessä vaan pysähdyksissä, jolla saatiin aikaan tasapainoinen ja harmoninen vaikutelma. Hahmot kuvattiin monesti tietyssä asennossa: vartalon paino on toisen jalan päällä ja lisäksi ylävartalo kiertyy. Ero aikaisempiin veistoksiin oli se, että klassisen kauden veistoksia saattoi tarkastella joka suunnasta (aikaisempia veistoksia saattoi tarkastella vain yhdestä suunnasta). Kreikkalaiset valmistivat veistoksensa pronssista, ja myöhemmät roomalaiset tekivät niistä marmorista valmistettuja kopioita.