III Uuden ajan murros
Uuden ajan murros
Keskiajan ja uuden ajan taitekohtaa ei voi tarkkaan määritellä. Myöhäiskeskiajalla ihmisten tapa tarkastella maailmaan muuttui. Alkoi uusi aikakausi, humanismin ja renessanssin aika.
Keskiajan ja uuden ajan taitekohta sijoittuu eri puolilla Eurooppaa hiukan eri ajankohtaan mutta voidaan sanoa, että 1500-luvulle siirryttäessä keskiaika oli jo jäänyt taakse.