Historia

Historia

Yhdysvaltojen historiasta poimimme tietyt kohdat, joihin ryhmät tutustuivat ja esittelivät muille. Alta löydät ryhmien esittelyt.

Kultaryntäys

Kultaryntäyksiä nähtiin useasti 1800 luvulla.Yleensä työkalujen myyjistä tuli rikkaampia kuin itse kaivajat. Yhdysvalloissa ensimmäisänä kultalöytönä teki James Marshall 1848. Kultaa huuhdottiin vaskooleilla.Kultaa siivilöitiin hieakan ja kivien seasta. Yhdysvalloissa kultaryntäys oli tuhoisa ja tartuntataudit riehuivat varsinkin intiaanien keskuudessa.

Yhdysvaltojen järviin ja jokiin jäi 7 600 tonnia myrkyllistä elohopeaa. Eli kalifornian kultaryntäys oli melko tuhoisa ja ympäristöhaitallinen. Myös intiaanit kärsivät pahasti Kalifornia kultaryntäykäyksestä koska monet kuolivat tartuntatauteihin ja monia tapettiin tarkoituksella.

Siirtokunnat ja Kristofer Kolumbus

Kolumbus

Vuonna 1492 Kolumbus aikoi löytää laivareitin Intiaan, mutta kun hän oli ylittämässä Atlanttia, niin hän löysi Amerikan. Hän ajatteli että hän oli Intiassa ja alkoi kutsua paikallisia "intiaaneiksi". Kristoffer Kolumbus kuoli uskoen, että hän löysi laivareitin Intiaan, mutta vasta myöhemmin tajuttiin että ne saaret olivat ihan uutta maata joka nimetiin Amerikaksi.

Iso-Britannian siirtokunnat

Iso-Britannia perusti Amerikkaan siirtokuntia jotka halusivat olla oma maa, joten syntyi sota Iso-Britannian ja Amerikan kesken. Yhdysvallat voitti. Sota tapahtui vuona 1775–1783 Yhdysvaltain itärannikkolla.



















Kolumbus.

Presidentit

Presidentit aikajärjestyksessä, nimen perässä syntymä- ja kuolinvuosi.

~Gerge Washington,1732-1799.
~John Adams, 1735-1826.
~Thomas Jefferson, 1743-1826.
~James Madison,1751-1836.s
~James Monroe,1758-1831.
~John Quincy Adams,1767-1848
~Andrew Jackson,1767-1845.
~Martin Van Buren,1782-1862.
~William Henry Harrison,1773-1841.
~John Tyler,1790-1862.John
~James K.Polk,1795-1849.
~Zachary Taylor,1784-1850.
~Millard Filmore,1800-1874.
~Franklin Pierce,1804-1869.
~James Buchanan,1791-1868.
~Abraham Lincoln,1809-1865.
~Andrew Johnson,1808-1875.
~Ulysses S.Grant,1822-1885.fl
~Rutherford B.Hayes,1822-1895.
~James A.Garfield,1831-1881.
~Chester A.Arthur,1829-1886.
~Crover Cloveland,1837-1908.
~William Mcdonal,1811-1901.
~Benjamin Harrison,1811-1901.
~Theodore Roosevelt,1856-1919.
~William Taft,1857-1930.
~Woodrow Wildson,1856-1924.
~Warren G.Hardig,1865-1923.
~Calvin Coolidagde,1872-1933.
~Herbert Hoover,1874-1964.
~Franklin D.Roosevelt,1882-1945.
~Harry S. Roosevelt, 1884-1972.
~Dwight D.Elsenhower,1890-1969.
~John F.Kennedy,1917-1963,
~Lyndon B.Johnson,1908-1973.
~Richard Nixon,1913-1994.
~Gerald Ford,1913-2006.
~Jimmy Carter,S.1924.
~Ronald Reagan,1911-2004.
~George H.W.Bursh,S.1924,
~Bill Clintton,S.1946.
~George W. Bush,S.1924.
~Barack Obama,S.1961.
~Donald Trump,S.1946.