Uutiset

Uutiskirje 2/24

Puistokoulun tuki ry – uutiskirje 2/24

Syksyinen tervehdys Puistokoulun tuki ry:n puolesta!

Pitkän kesän jälkeen ilmat viilenevät ja illat
pimenevät. Syyskarnevaaleja saimme viettää vielä varsin kesäisissä tunnelmissa ja päivä olikin
jälleen todella onnistunut. Kiitos siitä kuuluu kaikille yhteisesti, saimme aikaan hienon päivän!
Kahvion tuotto oli tänä vuonna sekin loistava, 1300e koululaistemme hyväksi, mahtavaa!

Olemmekin alkaneet hallituksen kesken jo valmistella seuraavaa kirjalahjoitusta koulun kirjastoon.
Jos kotona kuulette kirjatoiveita tai jokin kiinnostava uutuus osuu silmiin, otamme vastaan
ehdotuksia hankittaviksi kirjoiksi! Parhaiten hallitusväen tavoittaa laittamalla viestiä Tuen
sähköpostiin puistokouluntuki@gmail.com.

Vanhempainyhdistys on tänä vuonna tukemassa myös koulun tsemppiryhmiä lahjoituksen
muodossa. Lisäksi olemme lähteneet pohtimaan eri tapoja, joilla kerätä varoja koulun bändikerhon
Poppelin Poppoon toiminnan tueksi. Musiikki on perinteisesti Puistokadun päiväkotikoulun
vahvuusaluetta, ja koulun jälkeen pyörivät bändikerhot ovat jo vuosia koonneet ison osan koulun
oppilaista musisoimaan yhdessä. Bändikerhoilla on käytössä soittimia ja laitteita, joita on hankittu
ja huollettu Martti Korpilahden säätiöstä saadun apurahan turvin. Tänä vuonna koululle tarvitaan
uudet sähkörummut, joiden hankinnan myötä apuraha alkaa olla vähissä. Puistokoulun tuki ry
kokee tärkeäksi olla mukana varainhankinnassa, jotta tarvittavat huollot ja hankinnat voitaisiin
turvata jatkossakin ja laadukas bändikerhotoiminta voisi jatkua tulevinakin vuosina. Jos sinulle
tulee ideoita varainkeruuseen tai mieleen nousee yhteistyötahoja, joihin kannattaisi olla asian
tiimoilta yhteydessä, laitathan viestiä Tuen sähköpostiin!

Aloitimme varainkeruukampanjan bändikerhojen hyväksi osallistumalla Lähi-Tapiola Keski-Suomen
järjestämään lasten- ja nuorten harrastusryhmien lahjoitushakuun. Suurin osa lahjoituksista
jaetaan yleisöäänten perusteella, joten nyt sinäkin voit vaikuttaa antamalla äänesi Poppelin
poppoolle! Haku on juuri päättynyt ja yleisöäänestys alkaa 24.10. Tiedote kampanjasta löytyy
tämän linkin takaa: https://www.lahitapiola.fi/tietoa-lahitapiolasta/uutishuone/tiedotteet/jaossa-100-000-euroa-tukea-lapsille-ja-nuorille-lahitapiola-keski-suomen/

Lopuksi muistutamme, että Puistokoulun tuki ry:n mustia kangaskasseja on taas saatavilla 10e
hintaan! Tilauksen voit laittaa Tuen sähköpostiin, niin järjestellään sinulle omasi. Tiesithän, että
kaikki päiväkotikoulun lasten vanhemmat ja huoltajat ovat osana yhteisöä tervetulleita mukaan
toimintaan? Olethan yhteydessä puistokouluntuki@gmail.com niin kerromme lisää! Liittymällä
yhdistyksen jäseneksi ja maksamalla vuosittaisen 10 euron jäsenmaksun voi antaa tukesi
toiminnallemme. Jäsenmaksun maksaneet tukijat ovat tärkeässä roolissa mahdollistamassa
yhdistyksemme toimintaa ja kaikki yhdistyksen tuotot käytetään suoraan päiväkotikoululaisten
hyväksi. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa – liitythän sinäkin! Jäsenmaksun voit maksaa
mobilepaylla tästä linkistä: https://qr.mobilepay.fi/box/265996fb-b53b-4fa4-b890-bb91bcd70e53/pay-in tai
Puistokoulun tuki ry:n tilille FI36 5290 0240 1393 27 (viestiin ”jäsenmaksu” ja oma nimesi).

Puistokoulun Tuki ry:n puolesta oikein leppoisia syyspäiviä kaikkiin koteihin!

Huom.

Saat koko kirjeen auki luettavaksi klikkaamalla tiedoston kohdalla.

Uutiskirje 1/2022

Puistokoulun Tuki ry. - uutiskirje 1 / 2022

Perinteinen kirjalahjoitus ja uusia harrastusvälineitä

Joulukuussa veimme ison pinon kirjalahjoituksia koulun ja päiväkodin kirjastoon. Yhteensä Tuki lahjoittaa tänä talvena Puistokadun päiväkotikoululle 28 kirjaa!!! Lisäksi hankimme koulun kirjastoon uuden pöytäbiljardin. Tällä hetkellä kokoamme koululta toiveita myös muihin uusiin peleihin ja harrastusvälineisiin.


Tee ennakkotilaus - Osta Puistokoulu 110 v kangaskassi

Puistokoulu aloitti toimintansa jo 1912 tasan 110 vuotta sitten!

Tämän kunniaksi suunnittelemme ja painatamme vuoden aikana upean kangaskassin. Kangaskassin hinta on 10 EUR. Ostamalla kassin tuet koululaisten toimintaa. Tee ennakkotilaus tällä lomakkeella: https://forms.gle/DFKRyrZjNkpvH7Nn8 


Kerhotoiminta jatkuu keväällä

Saimme AVI: tukea kerhotoiminnan järjestämiselle. Keväälle on jo sovittu syksyllä suuren suosion saaneen CodeHeroes koodikerhon jatkaminen. Kevääksi suunnitellaan myös esim. tanssia ja parkouria. Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Ilmoittautumislinkit löytyvät pian täältä:

https://peda.net/jyvaskyla/puistokadunpaivakotikoulu/hyva-tietaa/ptr/puistokoulun-ystavien-kerhot-2021-2022 


Liity jäseneksi

Helpoin tapa tukea toimintaamme on liittyä jäseneksi ja maksaa vuosittainen 10 euron jäsenmaksu. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa Puistokadun päiväkotikoululaisen huoltaja, mummi, vaari ja kummi tai serkku. Jäsenetuna saat hyvän mielen ja mahdollisuuden osallistua yhteiseen toimintaan lapsesi kanssa. Kaikki yhdistyksen tuotot käytetään päiväkotikoululaisten hyväksi.


Jäsenmaksun 10 EUR voit maksaa Puistokoulun Tuki ry.:n tilille FI36 5290 0240 1393 27

https://peda.net/jyvaskyla/puistokadunpaivakotikoulu/hyva-tietaa/ptr/liity-jäseneksi 


Tule mukaan toimintaan rahastonhoitajaksi

Haemme huhtikuussa alkavalle kaudelle päiväkotikoulun vanhempien joukosta hallitukseen uutta jäsentä, joka voisi toimia Puistokoulun Tuki ry.:n rahastonhoitajana. Perehdytämme tehtäviin. Uutena kirjanpitäjänämme toimii Anu Penttinen Aj4Tilit Oy:sta. Jos olet kiinnostunut tai tiedät ehdottaa sopivia henkilöitä, ota yhteyttä, niin annamme mielellämme lisätietoja osoitteesta puistokouluntuki@gmail.com 


Sääntöuudistus

Puistokoulun Tuki ry:n säännöt uudistettiin syksyllä 2021. Lue uudet säännöt täältä:

https://peda.net/jyvaskyla/puistokadunpaivakotikoulu/hyva-tietaa/ptr/ptrs 


Tiesitkö tämän? Puistokadun päiväkotikoululaisten ideat ovat mukana Puistotorin leikkipuiston uudistuksessa

Puistotorin leikkipuisto uudistuu kovalla tohinalla. Ennen kuin ensimmäiset kaivinkoneet kouhaisivat maata, pääsivät Puistokadun päiväkotikoulun eskarit sekä 2. ja 5. -luokkien oppilaat osallistumaan suunnitteluun. https://www.jyvaskyla.fi/uutinen/2022-01-24_puistokadun-paivakotikoululaisten-ideat-mukana-puistotorin-leikkipuiston 

 

Reimukasta talvea - nautitaan yhdessä lumesta ja luistelusta!


Löydät meidät myös Facebookista:

https://www.facebook.com/puistokoulu