Koulun toimenpiteet

 

Koulullamme toimii oppilaskunta. Oppilaskunnan tehtävänä on osallistaa oppilaat koulun toimintaan. Oppilaskunnalla on hallitus, joka johtaa ja koordinoi oppilaskunnan toimintaa. Hallituksen kautta jokainen oppilas saa äänensä kuuluville. Hallitus on muodostettu oppilaiden äänestämänä 1.-6. luokan oppilaista. Koulumme edustajat osallistuvat Lasten parlamenttiin. Lasten parlamentin jäsenten toimikausi on kaksi lukukautta.

Wilma on vakiintunut käyttöön tärkeänä yhteydenpito- ja tiedotusvälineenä. Wilmasta löytyvät nykyään myös oppilaiden lukujärjestykset. Tarpeen vaatiessa toimii päivittäinen yhteydenpito eri viestintävälineitä/ -tapoja käyttäen. Kaikille luokille järjestetään vanhempainilta/-iltoja. Muita yhteistyötahoja koulullamme ovat mm. seurakunnat, Maaningan kirjasto, Kuopion kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi, Martat, urheiluseurat, 4H, Kennelliiton lukukoiratoiminta, metsästysseurat ja kalastuskunnat, Kuopion Kansalaisopisto.

Tvt-asioissa yhteistyötä tehdään myös Kuopion kaupungin perusopetuksen tvt-mentoreiden kanssa.

Olemme myös mukana "Vuorovaikutuksella ja osaamisella pedagogista hyvinvointia" -hankkeessa, joka jatkuu vuoden 2019 loppuun asti.