Jakso 2, 6.lk.: Kuopiolaisia taiteilijoita 250v.juhlan merkeissä
Kuopiolaisia taiteilijoita
Tavoitteet:
Tavoitteena on tutustua yhteen kuopiolaiseen taiteilijaan ja hänen töihinsä. Harjoittelemme mallin avulla taiteen tuottamista ja sopivan työvälineen valintaa ja havaintojen siirtämistä paperille.
Tehtävät työt:
Taideväärennös
Oppilas valitsee valitsemansa taiteilijan töistä yhden ja siihen sopivan työvälineen (öljy- tai kuivapastelliliidut, vesivärit, hiili, lyijykynä tms. ) ja toteuttaa mallia katsoen oman versionsa taiteilijan työstä.
Tietoruutu
Oppilas tekee lyhyehkön kirjallisen tuotoksen valitsemastaan taiteilijasta. Teksti kirjoitetaan M365 Wordilla ja se jaetaan Kaisulle. Esitelmä tulostetaan lisättäväksi tehdyn työn yhteyteen näyttelyyn. Esitelmässä tulee selvitä taiteilijan nimi, elinaika, lyhyt kuvaus elämästä sekä hänen taiteestaan. Lisäksi luettelo hänen tunnetuimmista töistään (noin 5 kpl).
Jakson kulku:
1.-6. oppitunti. Oppilas valitsee toistettavan maalauksen ja toteuttaa oman versionsa taideteoksesta. Mikäli oma teos tulee valmiiksi, oppilas tekee tunnilla esitelmän/tietoruudun valmiiksi. Tietoruutu tehdään muuten urakkatunneilla tai kotitehtävänä.
Itsearviointi:
Kuvaa tekemäsi taideväärennös kuviskansioosi ja liitä sinne myös kuva alkuperäisestä teoksesta. Arvioi omaa onnistumistasi oman version tekemisessä. Arvioi myös sitä valitsitko sopivan työvälineen kuvan toteuttamiseen. Anna numeroarvosana taideväärennöksestä, esitelmästä sekä työskentelystä. Anna itsellesi jaksoarvosana.

- Ilmari Aalto, oli Kuopiossa syntynyt taidemaalari, joka kuului Marraskuun ryhmään.
- Pekka Halonen, taidemaalari ja professori joka tunnetaan etenkin talvista luontoa ja lumista metsää kuvaavista maisemamaalauksista.
- Pauno Pohjolainen, palkittu taidemaalari, kuvanveistäjä ja kuvataiteilija.
- Juho Rissanen, kuuluisa suomalainen taidemaalari.
- Ellen Thesleff, taidegraafikko ja taidemaalari. Thesleffiä pidetään yhtenä Suomen ensimmäisistä ekspressionisteista ja yhtenä merkittävimmistä pohjoismaisista kuvataiteilijoista.
- Fridolf Weurlander, kuvataiteilija joka tunnetaan pääasiassa järvimaisemamaalauksistaan.
- von Wrightin taiteilijaveljekset Magnus, Wilhelm ja Ferdinand. Maisema-, lintu- ja muotokuvamaalariveljekset, jotka syntyivät 1800-luvulla Kuopion pitäjässä.