Lukuvuoden 2025-26 suunnitelma

Haimme ja saimme jälleen Erasmus+ - toiminnalle rahaa 18786 euroa. Lukuvuoden aikana henkilökunnan liikkuvuuksia tehdään kolmeen eri maahan viiden aikuisen toimesta. Kevätlukukaudella toteutetaan oppilasliikkuvuus Espanjaan. Saamme espanjalaiset vastavierailulle toukokuussa 2026. Toivotamme myös tervetulleiksi vieraita tutustumaan kouluumme ja Suomeen. Marraskuussa saamme opettaja-vieraita Espanjasta.

Lukuvuonna tavoitteemme on edelleen 1.) kansainvälisyystoiminnan vakiinnuttaminen osaksi koulun toimintaa, 2.) koulupudokkuuden ja epäsäännöllisen koulunkäynnin ehkäiseminen ja niihin puuttuminen, 3.) kouluyhteisön hyvinvoinnin lisääminen ja osallisuuden vahvistaminen. 

Reissujen kuulumisia voitte lukea "Blogit" -alasivulta.