Touko- ja kesäkuu

Äitienpäivää vietimme toukokuussa. Rakkaalle äidille valmistui näppärin pikkusormin kaulakoru ja kortti. Kovasti pohdimme mistä äiti pitäisi ja mikä olisi hänen lempivärinsä.
Omien toiveiden toteutukset saimme päätökseen hyvin ennen lomien alkua eikä toiveiden tuhatjalkaisen tarvinnut olla huolissaan asiasta. Otimme kuvatkin muistoksi tekemisistämme. Ne on nähtävissä pedan valokuvat-sivulla sekä omissa kasvun kansioissa. Käykääpä tsekkaamassa!
Projektityöskentely jatkui lasten toiveesta. Maapalloa tutkiessamme opimme, että maapallo on avaruuden yksi planeetta ja missä pikkuinen Suomi sijaitsee. Nukkekodin nukeille valmistui leikkipuisto: hämppiskeinu, trampoliini ja liukumäki. Suunnitteluun saimme apua retkiltämme lähiympäristön leikkipuistoihin ja omalta päiväkodin pihaltamme.
Kesää odotellessamme päätimme iloksemme istutella pikkupurkkeihin herneitä, tomaatteja ja auringonkukkia ikkunapöydälle kasvamaan. Seurasimme pikkutaimien kasvua: saivatko ne riittävästi valoa ja lämpöä? Kastelussa onnistuimme taitavasti. Pääsimme siirtämään taimet isompiin astioihin kotiin vietäväksi ja pihalaatikoihin päiväkodin pihalle. Toivottavasti saamme satoakin ja näemme auringonkukan kukkivan.
Kotileikin siirron ja järjestelytyöt teimme yhdessä. Osa meistä roudasi huonekalut paikoilleen, osa tiskasi astiat, osa pyykkäsi nuken vaatteet ja ripustivat ulos kuivumaan. Lopuksi sisustettiin leikki valmiiksi. Pumpuleidenkin lapset olivat iloisesti yllättyneitä lopputuloksesta ja kiittelivät meitä ahkeriksi. Yhdessä on ilo toimia!
Viskareiden metsämörreily päätettiin juhlallisesti itsetehtyä metsäkakkua  syöden ja metsämörri jakoi osallistujille  todistuksetkin. Ruokailuun viskarit toivoivat omaa viskaripöytää yhteiselle loppuajalle ennen eskariin siirtymistä. Tuumasta toimeen. Pidimme yhteispalaverin, jossa sovimme yhdestä säännöstä, johon jokainen sitoutui: enemmän syömistä, vähemmän puhetta. Keräsimme helmiä purkkiin viivaan  asti ja onnistuimme yhdessä! Palkinnoksi sovimme yhteisen tekemisen ja valituksi tuli leffan katsominen salissa. Aikuinen sai valita leffan ja yhdessä päätimme naposteltavat. Onnistuneet valinnat totesivat kaikki.

Kesäkuussa nautimme ulkoleikeistä ja leikkimökkipäivistä. Uudet, kutojista siirtyvät lapset kävivät tutustumassa ryhmäämme. Juhannusviikolle tulivat hellepäivät ja vilvoitusta tarvittiin. Kotoa tuotiin uikkarit ja pyyhe, vesileikit/sadetin antoivat vilvoitusta, musiikki taustalla soiden ja välillä "saunan" auringonlämpöön rappusille lämmittelemään. Kyllä meitä hellittiin! Mikä sen parempaa kesä puuhaa. Viimeisen päivän retki tölönpuistoon ja mehujäät loipparin rannalla kruunasi yhteisen  toimintakautemme. Tästä on mukava siirtyä lomaileen ja kesän viettoon. Toivotamme tuleville eskarilaisille uusia kokemusrikkaita, oppimisen päiviä eskariin! Me muut nautitaan ensin kesästä ja palaillaan yhdessä touhuilemaan elokuussa!