Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma on osa Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuutta

"Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikunnan iloon."

Liikkuva varhaiskasvatus (ent. Ilo kasvaa liikkuen) -ohjelma on vuonna 2015 julkistettu varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma. Ohjelman tavoitteena on, että varhaiskasvatus mahdollistaa lapsen liikkumisen vähintään kaksi tuntia päivässä, mikä kattaa noin 2/3 fyysisen aktiivisuuden suosituksista.

Ohjelma innostaa ja tukee kuntia ja varhaiskasvatuksen johtajia liikuntamyönteisen toimintakulttuurin kehittämisessä kunnan kaikissa varhaiskasvatusyksiköissä. Varhaiskasvatuksen henkilöstöä tuetaan työssään lasten liikkumisen edistämisessä. Lisäksi perheitä pyritään tukemaan varhaiskasvatuksen kautta liikkuvan elämäntavan rakentamisessa.

Lohjan varhaiskasvatuksen yksiköt ovat liittyneet osaksi Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmaa

Lähde: Ilo kasvaa liikkuen -ohjelma-asiakirja