Vko 36
Retkeilyä ja leikkejä 🍂 🛝
Tällä viikolla saimme oppia taas uusia yhteisleikkjä, joiden avulla harjoittelemme mm. yhdessä toimimista, vuorovaikutustaitoja, oman vuoron odottamista ja opimme, että yhdessä on mukava leikkiä ja saada uusia kokemuksia. 😌 Tässä junaleikissä muisteltiin toisten nimiä ja hienosti jaksettiin myös odottaa omalla asemalla, että päästiin hyppäämään junan kyytin.
Tällä viikolla päästiin omaan jumppasaliin liikkumaan ja leikkimään. Motoria taitoja harjoittelemme myös päivittäin esim rappusissa kulkemalla. Olemme nyt treenailleet rapuissa kulkemista ilman kaiteesta kiinni pitämistä, vuorotahtiin astumista ja jonossa pysymistä. Hyvin ollaan edistytty! Punaiset usein myös sanovat, että mennään taas niin ettei pidetä kiinni. Motoriikkaa harjaannutetaan myös paljon ulkona esim kulkemalla erilaisia reunuksia pitkin.
Teimme yhteisen kannustuspiirin, jossa jokainen pääsi vuorollaan juoksemaan piirin ulkokehään muiden kannustaessa taputtamalla ja sanovan juoksijan nimeä. Harjoittelimme muistamaan jokaisen Punaisen nimen ja samalla kannustamaan toisia. Kaikki kannustivat hymyssä suin. 😊

Hahmottamista ja hienomotorisia taitoja harjoittelimme tekemällä palapelejä. Jokainen sai itse valita omien taitojensa ja kykyjensä mukaan palapelin. Vaihtoehtoja oli 24 palan palapelistä jopa 150 palan palapeliin. Jokainen jaksoi keskittyä hienosti oman palapelin tekemiseen. Aikuiset auttoivat tarvittaessa. Myös kaverit auttoivat toisiaan.


