Koulun esittely

Koulumme sijaitsee Neulamäen kaupunginosan palvelukeskuksessa erinomaisten ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksien äärellä viiden kilometrin päässä Kuopion torilta. Yhtenäiskoulu toimii yhdessä rakennuksessa. Päiväkodin esiopetusryhmä toimii koulun tiloissa. Esikoulun, alakoulun ja yläkoulun oppilaat ovat luontevassa kanssakäymisessä keskenään päivittäin. Monet tilaisuudet ja koulun tapahtumat toteutetaan yhteisesti kaikille luokka-asteille.

Koulun hyvin varusteltu piha, urheilukentät ja lähimetsä tarjoavat mahdollisuuden monipuoliseen liikkuvaan välituntitoimintaan. Koulumme sijainti Neulamäen lähiön keskellä helpottaa yhteistyötä esimerkiksi seurakunnan, nuorisotalo Rytön sekä lähikirjaston kanssa.

Neulamäkeen on helppo tulla jalan, pyörällä ja julkisilla kulkuvälineillä. Linjat 4 ja 8 liikennöivät aivan koulun vierestä.

Esikoulun, alaluokkien ja yläluokkien oppilaat ja henkilökunta ovat luontevassa kanssakäymisessä keskenään päivittäin. Neulamäen koulun henkilökunta työskentelee joustavasti sekä ala- että yläluokilla kulloisenkin tarpeen mukaan. Neulamäen koulu ja lähellä Särkiniemen alueella sijaitseva Särkiniemen koulu ovat hallinnollisesti yhden rehtorin johtamia.