VERSO -vertaissovittelu
VERSO - VERTAISSOVITTELU
Koulussamme toimii vertaissovittelu. Vertaissovittelu on ratkaisukeskeisyyteen pohjautuva menetelmä, joka tuo vaihtoehtoisen ja vapaaehtoisen tavan ratkaista oppilaiden välisiä ristiriitoja koulun arkipäivässä. Menetelmän tarkoituksena on vähentää koulun toimintahäiriöitä edistämällä oppilaiden vuorovaikutustaitoja. Vertaissovittelulla puututaan mieltä pahoittavaan toimintaan mahdollisimman varhain. Vertaissovittelu on menetelmänä yksinkertainen selkeä kaava, jonka mukaisesti osapuolia hieman vanhemmat sovittelijoiksi koulutetut oppilaat auttavat osapuolina olevia oppilaita löytämään itse ratkaisun ristiriitaansa. Sovittelun aikana osapuolet saavat kertoa oman näkemyksensä tapahtuneesta, kuvata tuntemuksiaan ja pohtia eri ratkaisuvaihtoehtoja. Kaavaa noudattamalla ristiriidan osapuolet etenevät lopulta sovittelijaoppilaiden avulla sopimukseen, jonka toteutumista seurataan. Vertaissovittelu tukee koulun muita yhteisöllisiä toimintatapoja ja luo väylän oppilaiden osallisuudelle. Tuoreiden kyselytulosten mukaan vertaissovitteluiden myötä on opittu mm. arjen ihmissuhdetaitoja, erilaisuuden ymmärtämistä, kulttuurien kohtaamisia ja rauhanrakennusta. MITÄ SOVITELLAAN?
nimittelyä, haukkumista, huutamista, ulkonäköön tai olemukseen liittyvää mieltä pahoittavaa kommentointia
tunnilla esimerkiksi toisen vastausten mitätöivää kommentointia, jatkuvaa ikävää vihjailua, selän takana puhumista tai perättömien juorujen levittämistä
tönimisiä, läpsimisiä, kiinnipitämistä, tappeluita ja ns. leikkitappeluita, jotka kiihtyvät liiaksi
etuilua ja tuuppimista ruokajonossa tai ulos- ja sisäänkäynnin yhteydessä
uhkailua, alistamista tai pakottamista "isomman ja vahvemman oikeudella"
Vertaissovittelijoina toimivat koulumme koulutetut 5.-6. luokkien oppilaat. Vertaissovittelijoiden tukena ovat aina koulun vertaissovittelija-aikuiset. Lisätietoa vertaissovittelusta löytyy Suomen sovittelufoorumin sivuilta: linkki vertaissovittelusivustolle
