Koripallon säännöt lyhyesti
Pelin ensimmäinen erä alkaa tuomarin heittäessä pallon kentän keskipisteessä suoraan ylöspäin, jolloin molemmista joukkueista valitut henkilöt pyrkivät hypäten lyömään pallon omille joukkuetovereillensa. Tässä pelaajan pituudesta tai ponnistusvoimasta on hyötyä. Palloa saa pelata ainoastaan käsillä. Ylösheiton voittanut joukkue pääsee hyökkäämään pallon kanssa. Korien saamisen jälkeen peli alkaa puolustavan joukkueen jäsenen syötöstä korin alta.
Hyökkäys etenee joko pompottamalla palloa lattialla tai syöttelemällä joukkuetovereille. Jos pelaaja saa heitettyä pallon koriin, joukkue saa tästä joko kaksi tai kolme pistettä sen mukaan, kuinka kaukaa pallo heitettiin koriin. Jos pallo ei menekään koriin vaan pompahtaa takaisin korilevyn kautta, pelaajat päätyvät "taistelemaan levypallosta" eli siitä, kuka ehtii saada pallon kiinni korin lähellä.
Kahden pisteen alue on usein merkitty viivalla lattiaan ja se on lähellä koria. Niin ikään kolmen pisteen raja on merkitty kaarella lattiaan. Näiden lisäksi pelissä voidaan pitää kolmen sekunnin sääntöä, joka tarkoittaa sitä, että hyökkäävä pelaaja ei saa olla puolustavan joukkueen korin alla (tai noin kolmen metrin etäisyydellä korista) kolmea sekunttia kauempaa kerrallaan.
Pelissä sääntöjen vastaisia ovat toisen pelaajan työntäminen, estäminen, kiinnipitäminen, epäurheilijamainen käytös (sopimaton kielenkäyttö, nujakointi jne), pallon menettäminen kentän rajojen ulkopuolelle, askelrikkomus (liikkuminen pallo käsissä pomputtamatta samalla palloa), pallon kuljettaminen molemmin käsin, kaksoiskuljetus (pallon kiinniotto kahden pompottamisen välissä) sekä kiistapallo. Virheistä seuraa 1-3 vapaaheittoa rikotun joukkueen hyväksi. Vapaaheitot heitetään vapaaheittoviivalta.