OHR Muistio 7.5.2024/ Paunu
Läsnä: Soile Kukkonen (pj.), Anna-Mari Nyholm, Tuija Kukkonen, Noora Konstari, Hanna Härmälä, Jari Aine, Reijo Ahonen, Kirsi Rousi, Iina Oivanen, Petra Koljonen (siht.)
1. Ajankohtaiset asiat
2. Nelosvarotukset ja tarvittavat tukitoimet
3. Perusopetuksen oppimisen tuki tulee uudistumaan 1.8.25 valtakunnallisesti
4. Muut asiat
Seuraava OHR 21.5 klo 8-10 Puukoululla, Vitikkalan ja Paunun yhteinen lukuvuoden arviointi-OHR
1. Ajankohtaiset asiat
- Psykologipalvelut auki ensi lukuvuodelle. Sopimukset loppuvat kesäkuussa. Anne Huikko toiminut ostopalvelupsykologina kuluvalla lukuvuodella ja palveluun on oltu tyytyväisiä. Psykologi tehnyt lähinnä oppimistutkimuksia, mutta osallistunut myös tarpeen vaatiessa mm. erilaisissa kriisitilanteissa.
- Tulevaisuuden linjaus HV-alueelta on, että perustason MT-asiat hoidetaan perustasolla (kouluth:ssa)
2. Nelosvarotukset ja tarvittavat tukitoimet
- lomake uudistetaan
- Haasteita ollut tilanteissa, joissa kokeiden palautus on venynyt ja oppilaalla ei ole ollut tietoa siitä, miten koe on mennyt
- kaikki oppilaat eivät osaa kysyä asiasta omatoimisesti arvioinnin saamiseksi
- opo ei saa aina tietoa nelosvaroituksista, ei myöskään erityisopettajat
- Erityisopettaja Anna-Mari kertonut toisesta koulusta hyviä käytänteitä; jatkuva arviointi, tukiopetus ym.
- Erityisopettaja Tuija kertonut esimerkkejä mm. Gradialta, jossa mm. Tuuppari-ryhmä tukikeinona koulukäynnin tukemiseksi
- Käyty keskustelua arvioinnin perusasioista, sillä vaikka ei suoranaisesti opiskeluhuollollinen asia, vaikuttaa kuitenkin oppilaiden kouluhyvinvointiin välillisesti sekä erilaisista koulun tukikeinoista
3. Perusopetuksen oppimisen tuki tulee uudistumaan 1.8.25 valtakunnallisesti
- kolmiportainen tuki puretaan, mm. tehostettu tuki jää pois (ollut kuin "veteen piirretty viiva")
- mm. jatkossa ei puhuta erityisopetuksesta vaan erityisopetuksen antamasta opetuksesta, vain yksi pedagoginen asiakirja, terminologia muuttuu, kaikista tukitoimista tehdään hallinnollinen päätös
4. Muut asiat
- Erityisopettajan Anna-Mari ollut useissa tulevien 6. luokkalaisten palavereissa mukana ja se koettu hyväksi, mm. tiedonsiirto ja vuorovaikutus parempaa, kun tapaa oppilaat jo tässä vaiheessa
- huomioita: lasten kehitys eriytynyt laidasta laitaan, tuttuja paljon th:lle, kuraattorille, haasteita käyttäytymisessä, riski numerojen laskuun, tuen tarpeessa suuria luokkakohtaisia eroja
- Myös opot Hanna ja Jari vierailleet Vitikkalan 6. luokissa (tulevissa seiskoissa)
- Tulevat kutoset vierailevat Paunussa (Juokslahti, Kaipola
- Tulevat 9. lk:t (eli nykyiset 8. luokat sekoitetaan)
- Keskustelua vanhe-mpainyhdistyksen järjestämästä kouluruokakeskustelu.
Seuraava OHR 21.5 klo 8-10 Puukoululla, Vitikkalan ja Paunun yhteinen lukuvuoden arviointi-OHR