YLVA -yläkoulun vanhempainyhdistys

YLVA:n toimintasuunnitelma kaudelle 2025-2026 sekä hallituksen jäsenet

Alavuden yläkoulun vanhempainyhdistys aloittaa yhdeksättä varsinaista toimintakauttaan. Toiminta tulee edelleen vaihtelemaan nuorten, vanhempien ja koulun henkilökunnan tarpeiden mukaan. Tärkeintä on tehdä asioita, joista on hyötyä oppilaille sekä kodin ja koulun yhteistyöhön. Toimintatavan valinnassa pidämme mielessä hauskanpidon, virkistyksen ja tehtävien mielekkään vastuunjaon.

Vanhempainyhdistys myöntää keväällä tilanteen mukaan 1-2 stipendiä jokaiselle luokalle luokkatovereidensa ja opettajansa valitsemille henkilöille. Suunnitelmissa on edelleen hankkia tarvittaessa välineitä esim. oppilaiden välituntiviihtyvyyden tueksi tai kohdentaa hankinnat muuhun koulun kanssa sovittavaan toimintaan.

Järjestämme mahdollisuuksien mukaan yhdistyksen tilille karttuneilla varoilla oppilaille virkistystä koulutyön lomaan. Virkistystä voivat olla muun muassa teemoiltaan vaihtelevat tapahtumat oppilaille ja vanhemmille ja muille asioista kiinnostuneille tai sellaisten virikkeiden hankkimista, jotka virkistävät oppilaiden koulupäivää. Töysän säästöpankkisäätiö on luvannut meille 1500e avustusta nuorten hyvinvointipäivän luennoitsijamenoihin.

Varoja pyritään saamaan jäsenmaksuilla, haettavilla avustuksilla, ja paketointipalvelusta. Myös muita varainhankinnan tapoja ideoidaan.

Pyrimme myös osallistumaan erilaisiin koulun ja kodin yhteisiin tapahtumiin ja toimimaan kanavana koulun ja kodin välillä. Kaikenlaisille erilaisille yhteistyömahdollisuuksille olemme avoimia.



HALLITUKSEN JÄSENET KAUDELLA 2025-2026

7A Katja Mäkynen

7C Marianne Sepponen

7D Elina Salomaa ja Sanna Katajamäki

7E Sini Tuuri

7F Tarja Seijari

8A Jenni Tastula

8B Susanna Heikkilä ja Sanna Katajamäki

8C Anneli Sepponen ja Katja Mäkynen

8D Minna Kontolampi ja Marjo Ala-salmi

8E Anni Lamminaho ja Pirjo Onnikki

8F Katri Takala-Niemistö

9A Sini Tuuri

9C Marja Matara-Aho, Sanna Myllyaho ja Katri Takala-Niemistö

9D Mari Vartiamäki ja Suvi Heikkilä

Liitteet:

Toimintakertomus 2024-2025 ja toimintasuunnitelma 2025-2026
Toimintakertomus 2022-2023 ja toimintasuunnitelma 2023-2024
Toimintakertomus 2023-2024 ja toimintasuunnitelma 2024-2025