Arvioinnin uudistuksen keskeiset muutokset

Arvioinnille on perusopetusta koskevassa lainsäädännössä asetettu kaksi toisiaan täydentävää tehtävää:
ohjata ja kannustaa oppilaan opiskelua sekä arvioida oppilaan osaamista suhteessa asetettuihin
tavoitteisiin. Arvioinnin tasa-arvoisuus on herättänyt huolta sekä opetusalan ammattilaisissa, että perheissä. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita 2014 on siksi lähdetty kehittämään edelleen. Kehitystyötä on tehty vuodesta 2018 ja muutosluku julkistettiin 10.2.2020. Muutosluvun keskeisiä muutoksia olivat arvioinnin linjausten selkiyttäminen kaikkien vuosiluokkien osalta sekä yhtenäisten päättöarvioinnin kriteerien muodostaminen. Tarkempien kriteerien tavoitteena on lisätä arvioinnin yhdenvertaisuutta, arvosanojen vertailukelpoisuutta sekä yhtenäistää arvioinnin periaatteet kansallisella tasolla arviointityön tueksi. 

Vuoden 2020 aikana Opetushallitus määrittelee, mitä oppilaan tulee osata saadakseen päättöarvioinnissa arvosanan 5, 7 tai 9 eri oppiaineissa. Aiemmin kriteerit on määritelty vain arvosanalle 8.

Tämän jälkeen Opetushallitus jatkaa arvioinnin kehittämistä ja määrittelee myöhemmin kriteerit myös
kuudennen vuosiluokan päätteeksi tapahtuvaan arviointiin. Tavoitteena on, että koko maassa olisi
tulevaisuudessa arvioinnin perustana kansalliset osaamisen kuvaukset arvosanoille 5, 7, 8 ja 9 (tälle työlle ei ole vielä tarkempaa aikataulua).

Uudet arviointiperiaatteet otetaan käyttöön kouluissa 1.8.2020. 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 muutosluku arviointiin liittyen on nähtävillä kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.

https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/perusopetuksen-arviointiluku-10-2-2020_1.pdf