Oppilaskunta

Oppilaskunnan toiminta-ajatus

Lehmijärven koulun oppilaskunnan tarkoituksena on antaa koulumme oppilaille mahdollisuus vaikuttaa oman koulunsa toimintaan. Omaa luokkaansa edustavat oppilaskunnan hallituksen jäsenet kokoontuvat noin kerran kuukaudessa kokouksiin, aktiivisina ajankohtina useamminkin. Oppilaskunnan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin. Hallituksen kokouksista pidetään pöytäkirjaa.

Oppilaskunnan ohjaajaopettajana toimii Monika Väkiparta.

Oppilaskunta on hankkinut koululle mm. kiipeilykivet ja hyppykeppejä. Viime vuonna oppilaskunta järjesti esimerkiksi "koulussa on kivaa -päivän", väriviikon, koko koulun joulukalenterin ja etätalentin.