Yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen osaamisen puitteissa tässä harjoittelussa käsitykset koulusta osana yhteiskuntaa nousivat uudelle tasolle ja herättivät uutta pohdittavaa. Koulu tosiaan on osa yhteiskuntaa eikä siitä irrallinen säilytyspaikka lapsille, jossa asioita tehdään vain koulua varten. Tämän vuoksi on myös oleellista yhteiskunnan kansalaisiksi kasvattamisen vuoksi auttaa oppilaita ymmärtämään tämä. Koulun ja siellä opittavien asioiden on ensisijaisesti tarkoitus valmistaa oppilasta maailmaan ja opettaa häntä toimimaan täysivertaisena yhteiskunnan jäsenenä ja toimijana, joka hänestä koulun jälkeen tulee. Tässä suhteessa on erittäin tärkeää ymmärtää esimerkiksi, miksi yhteiskunnassa toimitaan tietyllä tavalla. Aloin pohtimaan näitä ajatuksia erityisesti erään harjoittelukokemuksen myötä, jossa meneillään oli kaikkien kuudesluokkalaisten yhteinen vaikuttamisprojekti ja sen työstäminen. Oppilaat oli jaettu ryhmiin sen perusteella, mihin asiaan he halusivat vaikuttaa, minkä jälkeen oli tarkoitus kehittää joku konkreettinen keino, jolla vaikuttaminen kyseiseen asiaan mahdollistuisi. Projekti oli tarkoitukseltaan kerta kaikkiaan mahtava vastaavuudessaan yhteiskunnallisen osaamisen kehittämiseen, sillä siinä oppilaat joutuivat todella pohtimaan vaikuttamista ja sen vaiheita koulun ulkopuolisella tasolla sekä kehittämään perusteluja argumenttinsa tueksi. Kiertelin ryhmissä ja autoin oppilaita etenemään projektissaan. Keskustelu yhden ryhmän poikien kanssa jäi mieleeni, kun he tuskastelivat kovasti sen kanssa, mitä väylää pitkin he etenisivät asiassaan ja mitä ylipäätään kirjoittaisivat. Poikien mielipide tehtävää kohtaan oli se, että kunhan se vaan saadaan tehtyä jotenkin, tää on vaan koulujuttu, ei tällä oo oikeesti mitään väliä. Tuollaisen lauseen nyt voi kuulla monenkin kuudesluokkalaisen suusta, mutta hätkähdyttävää oli se, että heidän käsityksensä tässä tehtävässä oli silti tuo, vaikka koko tehtävän tarkoitus oli nimenomaan pyrkiä vaikuttamaan asiaan todellisesti eli esimerkiksi mielipidekirjoitukset oikeasti lähetettäisiin lehteen. Kun täsmensin asiaa pojille, he yllättyivät ja epäilivät, voisiko niin muka todella tehdä. Miten oppilaille saataisiin parhaiten välitettyä ymmärrys siitä, että koulu ei ole todellisesta maailmasta irrallinen osa vaan päinvastoin yksi oleellinen palanen koko ympäröivän yhteisön palapelistä. On oleellista pohtia myös, miten opettaja kokee oman roolinsa tämän ajatuksen välittämisessä? Pikkuhiljaa alan kokea tuon roolin yhä merkittävämmäksi ja tuon tehtävän välittämisen oleellisimmaksi osaksi niin oppimisen merkityksen ymmärtämistä, koulun mielekkyyden ja tarkoituksen kokemuksen saamista kuin itsenäisyyteen kasvamistakin.

Yhteisölliseen osaamiseen opettajan osalta kuuluu mielestäni myös koulutaustoiltaan, etnisyydeltään, sosioekonomisilta taustoiltaan tai kulttuuritaustoiltaan heterogeenisessa luokkayhteisössä toimiminen. Maailma globalisoituu jatkuvasti ja vähemmistön määrä yhteiskunnassa lisääntyy tuottaen erilaisia haasteita myös kasvatukseen (Jokisalo & Simola 2009, 3). Kaikki erilaiset oppilaan piirteet voivat vaikuttaa paljonkin siihen, miten kohdata kyseinen oppilas (Skiba ym. 2016, 124). Luokkahuone on näin ollen täynnä monipuolisia ja ainutkertaisia yksilöitä, joilla on erilaisia lähtökohtia ja näkökulmia elämään. Vaikka tällainen erilainen kulttuuristen, etnisten ja sosioekonomisten taustojen yhteensovittaminen voi aiheuttaa joskus haasteita, on se mielestäni suuri rikkaus oppilaille, jotka saavat kasvaa taustoiltaan monimuotoisessa koulussa. Kulttuurinen moninaisuus nähdään rikkautena myös perusopetuksen arvoperustassa (OPS 2014, 16). Opetussuunnitelma (2014) korostaa arvoissaan kulttuurien välistä vuorovaikutusta sekä oppilaan oman kulttuuri-identiteetin rakentamisen ja toisista kulttuureista kiinnostumisen tärkeyttä. Monikulttuurisessa koulussa oppilaat pääsevät alusta asti tutustumaan erilaisiin kieliin, tapoihin, katsomuksiin sekä elämäntilanteisiin. Uskon, että koulun monimuotoisuus voi vähentää ennakkoluuloisuutta ja lisätä kiinnostusta ja uskallusta kansainvälistymiseen. Omassa peruskoulussani kulttuurinen monimuotoisuus ei näkynyt millään tavalla eikä koko koulussa ollut yhtäkään kulttuuriselta tai etniseltä taustaltaan erilaista oppilasta, minkä vuoksi minulla on itse asiassa hyvin vähän omaa kokemusta kulttuurisesta erilaisesta kohtaamisesta koulussa.

Tässä harjoittelussa olen ymmärtänyt, miten paljon monipuolisessa ja heterogeenisessa luokkayhteisössä toimiminen koskee myös opettajan toimintaa luokan ulkopuolella esimerkiksi oppilaiden vanhempien kanssa. Kulttuuritaustoiltaan erilaisten perheiden suhtautuminen useisiin tilanteisiin ja asioihin, joita koulussa käsitellään, voi olla hyvinkin erilainen. Tästä esimerkkinä tässä harjoittelussa oli oppilas, jonka kanssa oli aikaisempina vuosina ollut paljonkin haasteita vuorovaikutuksessa johtuen siitä, että hänen kulttuuritaustassaan naisen arvostus ei ollut samalla tasolla kuin miehen. Tuonkaltainen tilanne esimerkiksi vaatii opettajalta hyvin paljon kärsivällisyyttä ja ymmärrystä sekä myös koulun kannalta sinnikästä ohjausta suomalaiseen kulttuuriin kasvattamisen osalta. On mielestäni tärkeää, että opettaja oppii tuntemaan myös nämä perhetaustoihin liittyvät seikat, sillä se voi helpottaa huomattavasti myös lapsen vuoksi käytävää vuorovaikutusta ja yhteistyötä vanhempien kanssa. Tällä harjoitteluluokalla esimerkiksi oli muutama vanhempi, jotka eivät oikeastaan puhuneet edes suomea. Mielestäni oli todella hienoa ja esimerkillistä, että näitä vanhempia varten luokanopettaja kirjoitti joka viikko lähettämänsä viikkotiedotteen myös englanniksi, jotta kaikki vanhemmat voisivat olla tasavertaisessa asemassa suhteessa lapsensa koulunkäyntiin. Oli myös mahtavaa huomata, miten paljon nuo vanhemmat tuota kuitenkin yksinkertaista elettä arvostivat. 

Tämä harjoittelu sai minut vahvistamaan käsitystä itsestäni osana kouluyhteisöä opettajan roolissa ja sai minut ymmärtämään paremmin tuon roolin vastuullisuuden, auktoriteettiaseman sekä vaikuttamisen mahdollisuuden tärkeyden. Olen saanut konkreettisemman käsityksen siitä, mitä kaikkea opettajan työhön kuuluu vastuiden ja velvollisuuksien osalta. Esimerkiksi hyvin oleellisesti opettajan työnkuvaan kuuluvat opettamiseen, vastuuseen ja tuen tarjoamiseen liittyvät asiakirjat tulivat ensisijaisesti esiin vasta tässä harjoittelussa. Opin huoltani helpottaakseni esimerkiksi sen, mitä pedagogisella arviolla tarkoitetaan, mitä kaikkia asioita Wilmaan tulee kirjata ja miten paljon koulussa tapahtuvista asioista opettajan tulee raportoida niin vanhemmille kuin koulunkin tarkoituksiin. Tämän harjoittelun myötä tiedän kehittyneeni opettajana monesta näkökulmasta ja tunnen opettajan työtä kohtaan muodostuneen selkeyden myötä varmuuteni myös kasvaneen. Tiedän kuitenkin, että tarvitsen vielä tämänkin harjoittelun jälkeen varmuutta ja rohkeutta ottaa vastuullinen ja päättäväinen asema opettajana. Näenkin kehityskohteekseni siirtymän minulle luonnollisesta ohjaavan, lämpimän ja kaverillisen opetusharjoittelijan roolista kohti vastuullista ja varmaa opettajuutta, lämpöä tietenkään hylkäämättä.