Olen tämän harjoittelun myötä ymmärtänyt täysin erilaisia asioita opettajan työstä sekä itsestäni siihen kasvajana, kuin mitä aikaisempien kokemusteni perusteella olen osaamistani kasvattanut. En välttämättä koe, että olisin nyt saanut tieteellisesti muotoiltaviksi tehtyjä mullistuksia aivoihini vaan pikemminkin mieleeni on tulvinut joka puolelta pieniä asioita, jotka ovat täyttäneet käsityksessäni, jopa hyvin kriittisissäkin kohdissa, ammottaneita aukkoja. Näiden vasta hoksaamieni asioiden ansiosta tunnen olevani paljon lähempänä oikeaa opettajuutta kuin mitä koskaan aikaisemmin olen onnistumisia voimistavien, uutta itsevarmuutta ilmentävien ja teorialla maalailevien raporttien myötä ollut. Oikea sana tätä harjoittelua kuvaamaan voisi siis hyvinkin olla realistisuus.

Koulussa vietetyn ajan ja ennen kaikkea ohjaajamme tarjoamien ryhmänohjausten myötä käsitykset opettajan vastuista, velvollisuuksista ja oikeuksista ovat saaneet ylleen jonkinlaisen katon, jonka alle kaikki niistä sijoittuu sen sijaan, että ne sinkoilisivat käsittämättömän liukkaina otteesta jokaisessa käänteessä.

Myös vastuiden ja velvollisuuksien kautta opettajan työhön kuuluvat asiakirjat, dokumentit ja eri tahojen kanssa käytävä viestintä ovat viimein muodostuneet konkreettisiksi ja ymmärrettävän merkityksellisiksi osiksi opettajan ammattia.

Käsitys opettajan työn eettisyyden pohtimisesta on saanut täysin uudenlaisia merkityksiä ja herättänyt ajattelemaan opettajuutta hyvin uudenlaisista näkökulmista. Opettajan tekemiä valintoja, perusteltavuutta, etiikkaa, valtaa ja roolia kasvattajana pohdin enemmän eettisen osaamisen puitteissa.

Käsitys opettajasta ensisijaisesti kasvattajana nousi uudenlaiseen pohdintaan ja sai heijastamaan opettajan roolia muihinkin asioihin eri tavalla kuin aikaisemmin. Ajatuksia herätti tämän myötä paljon myös oman toiminnan pohtiminen sanattoman viestinnän sekä omien luonteenomaisten piirteiden suhteen vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa. Onko ok hymyillä?