Minä kieli -ja viestintä asiantuntijana

Syksyn luki tapaaminen: ajatuksiani tukivaste mallista

Luki -tapaaminen johdatti minut pohtimaan lukemisen -ja kirjoittamisen vaikeuksien varhaisen tunnistamisen merkitystä tukemisen onnistumiselle. Mikäli oppilaalla on lukemisen -ja kirjoittamisen haasteita, on niiden varhainen tunnistaminen merkityksellistä, jotta voidaan löytää oikeanlaisia tukikeinoja ajoissa, ennenkuin haasteet alkavat vaikuttaa liiaksi esimerkisi oppilaan koulumotivaatioon ja kykyyn opiskella. Hyödyllistä oli ennakkomateriaalin ja tapaamisen pohjalta oppia enemmän tukivaste mallin hyödyntämisestä oppilaan luki vaikeuksien tukemiseksi, sillä itselläni ei vielä juurikaan ollut ennen tapaamista tarkempaa tietoa siitä, miten tukivaste malli toimii käytännössä. Opin, että opettaja on omalla työllään merkityksellisessä asemassa kaikissa tukivaste mallin vaiheissa, etenkin arvioinnissa, joka ohjaa tukikeinojen kehittämistä, tavoitteiden asettamista ja saavuttamisen arviointia. Opettajalla on myös mahdollisuus tehdä tukikeinoista sellaisia, että ne motivoivat oppilasta ja tukevat tämän positiivista käsitystä itsestään oppilaana. Ajattelen, että luki tapaaminen oli varsin hyödyllinen tulevaisuuden työni kannalta, jotta osaan tarpeen mukaan edistää niiden oppilaiden oppimista, joilla on lukihäiriö.

Pohdintaa alkutestistä ja tavoitteet POMM1083 jaksolle

Alkutestin pisteiden perusteella minun tulisi keskittyä erityisesti kielitietoisuuteen liittyvien taitojen harjoitteluun. Ajattelen, että kielitietoisuuteen liittyvissä tehtävissä haastavaa minulle oli erityisesti kielitiedon käsitteiden käyttö. Koen tarvitsevani myös harjoitusta, jotta osaisin eritellä, arvioida ja tukea oppilaiden kielitietoisuuden kehittymistä sen eri osa-alueilla osana lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen prosessia. Myös erilaisten tekstilajien hallintaa ja merkitysten ymmärtämistä olisi hyvä harjoitella sekä niiden käsittelyä opetuksessa. Tekstien tuottamiseen ja tulkintaan liittyvät taidot ovat itselläni melko vahvat, mutta tarvitsevat jonkin verran harjoitusta. Koen, että tekstien tulkintaan ja tuottamiseen liittyvien taitojen kannalta keskeistä olisi kehittää kykyä tukea ja ohjata oppilaiden tekstien tulkinnan ja tuottamisen taitoja monimediaisessa oppimisympäristössä. Keskeisinä opintojakson tavoitteina itselläni on kehittää kielitietoisuuteen liittyviä taitojani ja pedagogista osaamista sekä kehittää tekstien tuottamiseen ja tulkintaan liittyvää pedagogista osaamista. Aion kuitenkin myös työstää suomenkieleen ja kirjallisuuteen liittyviä taitojani monipuolisesti eri moduulien avulla.