1. Uskonto ja jumalat antiikin Kreikassa

Luonnon hallintaa jumalien avulla (e-Opin e-Pookki 2-kirjan materiaalia)

:rightTarun mukaan kreikkalaiset jumalat asuivat Olympos-vuorella.

Kreikkalaisten uskonnon lähtökohtana oli pyrkimys luonnonvoimien hallintaan. Ihminen eli luonnonvoimien armoilla: hänen jokapäiväinen ruokansa riippui siitä, minkälaiset kasvuolosuhteet olivat olleet. Ainoa tapa, millä ihminen saattoi vaikuttavaa luonnonilmiöihin, oli uhraaminen luonnonvoimia edustaville jumalille. Jumaliensa avulla kreikkalaiset pyrkivät hallitsemaan luontoa ja myös selittämään sen ilmiöitä. Esimerkiksi pääjumala Zeus oli ukkosen ja sateen jumala. Hänen avulla kreikkalaiset selittivät sateen: heille sadetta tarkoittava sana merkitsi sitä, että ”Zeus itkee”. Myös tulivuorten purkaukset selitettiin jumalien avulla: jumalten ajateltiin vanginneen jättiläisiä maankuoren sisään ja nämä yrittivät päästä ulos.

Uskonnon kehittyessä se sai muitakin tehtäviä. Luonnonvoimien hallinnan lisäksi uskonnon tehtäväksi tuli selittää elämän peruskysymyksiä: miten maailma on saanut alkunsa, mistä ihminen on tullut jne. Tätä varten syntyivät myytit: kertomukset, joiden avulla selitettiin kreikkalaisten mieltä askarruttaneet suuret kysymykset. Myytit säilyivät sukupolvelta toiselle. Ne välittyivät runoilijoiden muistinvaraisena tietona. Homeros ja Hesiodorus olivat ensimmäisiä runoilijoita, jotka 700-luvulla eaa. kirjoittivat muistiin kreikkalaisten sankaritarut ja uskonnolliset myytit.

Homeroksen voidaan sanoa kehittäneen myös Olympos-vuorten jumalat. Osa hänen käyttämistään jumalnimistä esiintyi jo Kreikan kulta-aikaa edeltäneessä minolaisessa kulttuurissa. Homeros yhdisti ne paikallisten jumalten kanssa kehittämällä ajatuksen Olympos-vuorten jumalista. Näistä Homeroksen luomista hahmoista tuli yleiskreikkalaisia jumalia.

Olympos-vuoren jumalat olivat kuolemattomia, toisin kuin ihmiset. Tästä huolimatta kreikkalaiset ajattelivat omien jumaliensa olevan monessa suhteessa samanlaisia kuin ihmiset. Kohtalon ajateltiin olevan sekä jumalten ja ihmisten yläpuolella: jumalatkaan eivät voineet muuttaa sitä. Toisaalta kreikkalaiset ajattelivat jumalansa itsensä kaltaisiksi: heillä ajateltiin olevan persoonallisia luonteenpiirteitä. Heillä oli myös samat heikkoudet kuin ihmisilläkin. Kreikkalaisten jumalat olivat toisilleen kateellisia, rakastavia ja myös toisiaan kohtaan juonittelevia.

Jumalat olivat osa kreikkalaisten arkea

Kreikkalaisten tapa pitää omia jumaliaan keskenään kilpailevina hahmoina johti siihen, että kreikkalaiset ajattelivat keskinäisen (ihmisten välisen) kilpailun avulla pääsevänsä lähemmäksi omia jumaliaan. Jumalat myös puuttuivat ihmisten elämään, niin hyvässä kuin pahassakin. Niinpä tavallisen kreikkalaisen onni tai onnettomuus riippui jumalten suosiosta. Jokapäiväisessä elämässä oli tärkeää varmistaa jumalten suosio uhraamalla heille ja osallistumalla jumalten kunniaksi järjestettyihin juhliin.

Eri ammateilla oli omat suojelusjumalansa, samoin kaupungeilla. Ennustaminen oli keino päästä selville jumalten tahdosta. Tätä varten syntyi oma ammattikuntansa, oraakkelit. Delfoin oraakkeli oli kuuluisin ennustaja. Kreikkalaisten temppeleissä ei ollut varsinaisia pappeja, vaan joissakin oli ennustajia. Heillä oli suuri valta tulkita jumalten tahtoa, koska kreikkalaisilla ei ollut pysyvää, yhteen koottua ja kirjoitettua uskonnollista ”käsikirjaa” samalla tavoin kuin myöhemmässä kristinuskossa (Raamattu) tai islamissa (Koraani).

Pääjumalten lisäksi kreikkalaisten uskontoon kuului myös muita hahmoja. Sankarit olivat jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta syntyneitä, yli-inhimillisin ominaisuuksin varustettuja ihmisyksilöitä. Akhilleus tai Herakles ovat esimerkkejä sankareista. Puoli-ihmiset olivat puoliksi ihmisiä, puoliksi eläimiä kuten Odysseuksen harharetkistä tuntemamme kentaurit ja seireenit. Lisäksi oli olemassa erilaisia luonnon henkiä, joita myös palvottiin.

https://peda.net/id/7e4cbca

Jumalien vastuualueet osoittavat, mitä asioita kreikkalaiset pitivät tärkeinä.

Näytelmän, kirjallisuuden, arkkitehtuurin ja olympiakisojen synty

Nykyeurooppalaisen näkökulmasta katsottuna Kreikan uskonnon merkitys on siinä, että se synnytti meidän käyttämämme taidemuodot. Näytelmä ja kirjallisuus sekä myös arkkitehtuuri ovat kaikki saaneet alkunsa antiikin kreikkalaisten uskonnon sivutuotteena.

Kirjallisuuden alkuna voidaan pitää sitä hetkeä, jolloin Homeros ensimmäisenä kirjoitti muistinvaraisena säilyneet sankaritarinat kirjalliseen muotoon. Myös näytelmän synty liittyi uskontoon. Kreikkalaisten uskonnollisiin rituaaleihin liittyivät jumalten kunniaksi järjestettävät juhlat. Alkuaan näihin juhliin liittyi uskonnollisia menoja. Niiden osana jotkut ihmiset saatettiin pukea esittämään jumalia kuvaavia hahmoja. Sittemmin menoihin liitettiin mukaan juoni: jumalia kuvaavat ihmiset alkoivat esittää jotain keskenään tai toimia jollakin tietyllä tavalla osana uskonnollista juhlaa. Tätä voidaan pitää varhaisen näytelmän alkukohtana. Sen synty liittyi Dionysoksen, viinin ja hedelmällisyyden jumalan, palvontamenoihin.

Näytelmät irrottautuivat uskonnollisista palvontamenoista ja alkoivat kehittyä omaehtoisiksi esityksiksi. Aiheet saattoivat liittyä jumalia vastaan kapinoivien ihmisten kärsimyksiin tai ajankohtaiseen kysymykseen, jonka näytelmäkirjailija otti oman pilkkansa kohteeksi. Näin tragediasta (murhenäytelmä) ja komediasta (huvinäytelmä) tuli omia näytelmälajejaan, jotka edelleen tämä päivänä tunnetaan alun perin kreikkalaisten niille antamien nimien perusteella.

Jumalille pyhitettyjen palvontapaikkojen piti erottua ympäristöstään. Tästä syystä mainitulle paikalle piti rakentaa komea rakennus, temppeli. Näin syntyi arkkitehtuuri. Uskonto synnytti myös urheilukisat. Kreikkalaiset näkivät omat jumalansa keskenään kilpailevina olentoina, mikä antoi heille syyn ihmisten välisiin urheilukisoihin.

https://peda.net/id/7e53a86