VIIKKO 10

VIIKKO 10


Tällä viikolla kutosluokissa harjoiteltiin prosenttilaskuja, taivuteltiin nomineja, tutustuttiin renessanssiin ja tutustuttiin yrityskyläpäivän ammatteihin. Viikkoon kevennystä toi tanssikisa, jossa yleisö pääsi seuraamaan koulun oppilaiden upeita esityksiä karsintakilpailussa.

Keskiviikkona saimme tietää meidän luokan yrityskylän yritykset. Yrityksiä oli Porin Leipä, Keräämö Oy, Boliden, Pitsmaakar, ja Yrityskylä maatila ja monia muita. Kotitehtävänä oli valita kolme lempiammattia kolmesta eri yrityksestä. Työhakemuksia teemme seuraavalla viikolla ja tämän jälkeen ovat vuorossa haastattelut. 

Tiistaina koulussamme järjestettiin tanssikilpailut, joissa karsittiin tanssiesityksiä jatkokilpailuihin. Viisi tanssiesitystä pääsee Poriin virallisiin kilpailuihin ja nämä olivat kaksi nelosluokkalaisten ryhmää, yksi vitostenryhmä ja yksi kutosluokkalaisten ryhmä. Ryhmiä oli yhteensä kymmenen. Tanssit olivat tosi luovia ja hienoja.






Alkuvuoden aikana olemme yhteiskuntaopissa tutustuneet presidentinvaalien teemoihin ja torstaina testasimme vaalitietoamme qridin harjoitusosiossa. Saimme kerrata vaaliasioita monisteen avulla. Heti monisteen 
luettuamme menimme qridiin vastaamaan vaalikysymyksiin, joita oli 8. Osa teki teki testin nopeasti. Viimeisenä kysymyksenä oli, että kuka on suomen uusi presidentti. Tämänhän me kaikki tiesimme!



Tiistaina meillä oli matematiikan koe. Se oli murtoluvuista ja nyt olemme aloittaneet jaksoa prosenttilaskuista. Prosenttilaskut ovat helpompia kuin murtoluvut. Kokeessa oli toisella puolella paljon sanallisia laskuja ja matikan koe oli vaikea.



Perjantaina yläkoulun musiikin opettajat tulivat laulattamaan jokaisen oppilaan. Yläkoulun opettajan järjestetämässä tuokiossa testattiin myös meidän rytmitajua. Siellä sai myös arvioida asteikolla 1-10 kuinka paljon haluaisi musiikkiluokalle. Samalla muut luokkalaiset katsoivat Erityiset-sarjaa. Tulevilla viikoilla selviää, ketkä saavat kutsun musiikkiluokalle. 




Ensi viikolla päiväkirjavuoron saa taas 6A-luokka.