LUKU 3 Esiopetuksen toimintakulttuuri

Kasvua ja oppimista tukeva toimintakulttuuri Karstulassa

TOIMINTAKULTTUURI JA YHTEISTYÖ

Toimintakulttuurin kehittämisessä otetaan huomioon lasten ja vanhempien kokemuksia ja mielipiteitä. Lasten ja huoltajien arviointia toiminnasta kerätään säännöllisesti. Keväällä jo ennen esikoulun alkua vanhempainillassa vanhemmille annetaan tietoa tulevista esiopetusryhmistä, opettajista, tukitoimista, aamu- ja iltapäivätoiminnasta, kuljetuksista ja esiopetuksen järjestämisen periaatteista ja toimintatavoista.
Toukokuussa lapsille järjestetään tutustumispäivä tulevaan esiopetusryhmään. Hyvissä ajoin ennen lukuvuoden alkua järjestetään tarvittaessa moniammatillinen tiedonsiirtopalaveri tehostetun- tai erityisentuen piirissä olevan lapsen asioista. Huoltajilta saatu palaute otetaan kehittämisessä huomioon. Siirtymävaiheessa hyödynnetään lapsen mahdollista varhaiskasvatussuunnitelmaa huoltajien luvalla.
Toimintakauden alussa syksyllä järjestetään vanhempainilta, jossa keskustellaan lapsen ja lapsiryhmän esiopetuksen alkuvaiheista sekä esiopetuksen järjestämisen periaatteista ja toimintatavoista. Vanhempia tiedotetaan esiopetuksen opetussuunnitelmasta, tavoitteista, käytänteistä, arvioinneista, tiedottamisesta (mm. työpuhelin, wilma) koulun kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä yhteisistä tapahtumista. Huoltajien kanssa käydään keskustelut syksyllä (lapsen esiopetussuunnitelman laatiminen) ja tarvittaessa keväällä. Tilanteen mukaan lapsi voi osallistua yhteiseen keskusteluun.

Omien kokemuksien sekä huoltajilta että lapsilta saadun palautteen perusteella työntekijät arvioivat ja kehittävät edelleen toimintaansa ja oppimisympäristöjä.

Opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot siirretään koululle (esikoulun opettaja, luokanopettaja, erityisopettaja). Tarvittaessa järjestetään erillinen tiedonsiirtopalaveri yhteistyössä vanhempien kanssa. Palaverissa päätetään lapsen koulunaloittamisesta ja kartoitetaan mahdolliset tukitoimet.

Esiopetus kuuluu opiskeluhuollon piiriin.


OPPIMISYMPÄRISTÖT

Lapsen ideat ja tuotokset näkyvät esiopetusympäristössä. Oman esiopetusyksikön oppimisympäristön lisäksi oppiminen mahdollistuu Karstulan puhtaassa ja vaihtelevassa luonnossa. Pääjärveä, Päällintä ja Mustalampea hyödynnetään eri vuodenaikoina. Karstulan kunnan tai sen yhteistyökumppaneiden tarjoamat palvelut (mm. kirjasto, museo, liikuntahalli, käsityötalo, seurakunta, lähialueen teatterit, elokuvateatteri, Himmelin taidenäyttelyt, näkötorni, paikalliset urheiluseurat, Evankelinen kansanopisto) monipuolistavat oppimisympäristöjä. Varhaiskasvatuksen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä ja osallistutaan perusopetuksen kanssa yhteisiin tapahtumiin ja juhliin. Esiopetuksessa hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa tarkoituksenmukaisella tavalla, esim. sähköinen oppimateriaali, oppimispelit, opetusohjelmat. Esiopetusryhmä noudattaa yhtenäiskoulun turvallisuussuunnitelmaa.

Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutuva tapa toimia, joka kehittyy esiopetusyhteisön vuorovaikutuksessa. Opetuksen järjestäjän ja esiopetusta johtavien henkilöiden tehtävänä on luoda edellytykset toimintakulttuurin kehittämiselle ja arvioinnille esiopetuksen eri toimipaikoissa. Toimintakulttuurin kehittämisen lähtökohtana on inklusiivinen esiopetus, jossa kukin lapsi voi toimia, kehittyä ja oppia omana ainutlaatuisena yksilönään sekä yhteisön jäsenenä. Hyvä toimintakulttuuri edistää oppimista ja hyvinvointia esiopetusyhteisössä.
Esiopetuksen toimintakulttuuri on kokonaisuus, joka rakentuu muun muassa
  • arvoista, periaatteista ja oppimiskäsityksestä
  • työtä ohjaavien normien ja tavoitteiden tulkinnasta
  • oppimisympäristöistä, työtavoista ja pedagogisista käytännöistä, mukaan lukien oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt
  • yhteistyöstä ja sen eri muodoista
  • vuorovaikutuksesta ja ilmapiiristä
  • henkilöstön osaamisesta, ammatillisuudesta ja kehittämisotteesta
  • johtamisrakenteista ja ­käytännöistä
  • toiminnan organisoinnista, suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista.

Johtaminen vaikuttaa keskeisesti esiopetuksen toimintakulttuuriin, sen kehittämiseen ja laatuun. Esiopetuksen johtamisen lähtökohtana on jokaisen lapsen hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen. Toimintakulttuurin kehittäminen edellyttää pedagogiikan johtamista, joka on esiopetuksen kokonaisuuden tavoitteellista ja suunnitelmallista johtamista, arviointia ja kehittämistä. Se sisältää kaikki ne toimenpiteet, joilla luodaan edellytykset henkilöstön hyville työolosuhteille, ammatillisen osaamisen ja koulutuksen hyödyntämiselle ja kehittämiselle sekä pedagogiselle toiminnalle.