4.2.3 Liikunnallisen elämäntavan edistäminen

Liikunnallisen elämäntavan edistäminen

Tavoitteena on vahvistaa jokaisen oppilaan liikunnallisen elämäntavan edistämistä,
opetukseen osallistumista ja oppimisen edellytyksiä sekä liikunnan merkitystä kokonaisvaltaisena
elämäntaitona. Liikunnallisella elämäntavalla on myönteinen vaikutus muun muassa oppilaiden
vireystilaan, keskittymiseen, oppimiseen, motoriseen kehitykseen sekä kokonaisvaltaiseen
hyvinvointiin. Liikunnallinen elämäntapa on myös yhteydessä mielen hyvinvointiin, psyykkiseen
sopeutumis­ ja selviytymiskykyyn sekä jaksamiseen. Terveys­ ja oppimisvaikutusten lisäksi
liikunnallisen elämäntavan edistäminen ja oppilaiden osallisuuden kokemus tukevat kouluyhteisön
arkea ja toimintakulttuuria.

Koulupäivien aikana liikunnallista elämäntapaa edistävät oppituntien toiminnallisuutta vahvistavat
pedagogiset ratkaisut, erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen, liikuntavälineiden
monipuoliset käyttömahdollisuudet sekä liikkumista edistävät ratkaisut välitunneilla,
siirtymätilanteissa ja koulun yhteisissä tilaisuuksissa. Liikunnallista elämäntapaa edistetään
myös aamu­ ja iltapäivätoiminnassa, kerho­ ja harrastustoiminnalla, koulumatka­ ja
kuljetusjärjestelyillä sekä huomioimalla monipuoliset liikkumisen edellytykset koulujen ja niiden
toimintaympäristöjen rakentamisessa ja käyttömahdollisuuksissa. Liikunnallisen elämäntavan
edistämistä suunniteltaessa ja siihen liittyvissä järjestelyissä otetaan huomioon lapsen edun
ensisijaisuus, oppilaiden tasa­arvoinen ja yhdenvertainen oikeus osallistumiseen sekä oikeus
turvalliseen opiskeluympäristöön. Liikunnallisen elämäntavan edistämiseen perusopetuksessa
kuuluu yhteistyö oppilaiden, kotien ja koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa.

Paikallinen painotus:

Luumäellä koulujen oppitunneilla hyödynnetään toiminnallisia työtapoja. Koulujen välituntipihat ja lähiympäristöt tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia oppituntien toiminnallistamiseen ja liikkumiseen. Kouluilla toteutetaan päivittäin pitkä välitunti ja koulujen salit ovat myös välituntialueina. Siirtymätilanteet pyritään kulkemaan kävellen tai koulun polkupyörillä matkan ollessa kohtuullinen. Koulupäivien jälkeen oppilailla on mahdollista osallistua useampana päivänä viikossa maksuttomiin liikunnallisiin harrasteisiin, jotka ovat toteutettu Harrastamisen Suomen mallin, Liikkuva koulu ja Move!- ja koulun kerhotoiminnan kehittäminen -hankkeiden kautta. Kouluilla on useita erilaisia yhteistyömalleja paikallisten ja alueellisten liikuntaseurojen kanssa.

Liikunnallista elämäntavan edistämistä seurataan ja arvioidaan nykytilan arvioinnilla, Move!- mittaustuloksilla, kouluterveyskyselyllä ja mahdollisilla oppilaskyselyillä. Tuloksia käsitellään opettajakokouksissa, kunnan hyte-työryhmässä ja moniammatillisessa oppilashuoltoryhmässä.