Etelä-Konneveden kansallispuistossa
Lokakuun lopussa 2021 kävimme tutustumassa Etelä-Konneveden kansallispuistoon, joka on pieni (vain 15 km2) mutta erikoislaatuinen kansallispuisto. Se on yksi Suomen uusimmista kansallispuistoista, perustettu 2014 suojelemaan Keski-Suomen erämaista luontoa, erityisesti erämaisena pysyneen Konnevesi-järven lukuisia jylhiä saaria kalasääskineen ja järven ympärillä levittäytyviä vanhoja vuorimaisia metsiä.
Koska meillä ei ollut enää syksyllä mahdollisuutta veneillä järvellä, tyydyimme tutustumaan jylhään maastoon Kalajanvuoren luona.
Noin 5 kilometrin pituinen luontopolku kulkee aluksi hienossa vanhassa metsässä, jossa on erityisesti vanhoista isoista haavoista riippuvaisia, harvinaisia lajeja (jäkäliä, sammalia, kääpiä, kääväkkäitä jne), joiden uhanalaisuutta on edistänyt aikoinaan haapojen vainoaminen. Täällä haavat ovat saaneet kukoistaa, puiston luonto-opasteiden mukaan Feliks Tarasoff nimisen miehen säästäessä nimenomaan muiden vainoamat haavat omassa metsässään. Tässä rehtorimme näyttää mittakaavaa isolle haavalle, jonka vierestä myrsky oli kaatanut muita puita.
Polku jatkuu yhä hienomman metsän läpi, eikä mitään ihmisten ääniä kuulu missään. Jos olisi kevät, kuulisimme varmasti Konneveden maisemissa viihtyvän nuolihaukan ääniä, ja jos olisi iltahämärä, voisimme nähdä jopa liito-oravankin.
Polku tuo meidät Vuori-Kalajan pienen järven luokse, missä on kansallispuiston perustamisen jälkeen rakennettu esteettömästi saavutettava kota ja tulipaikka puiston vierailijoille. Kansallispuistothan ovat kaikille avoimia luonnosuojelualueita, missä perheet ja ryhmätkin voivat helposti retkeillä merkityillä poluilla ja levähtää siihen tarkoitetuilla tulipaikoilla. Kulkemista helpottavat kosteimpiin paikkoihin tehdyt pitkospuut.
Vuori-Kalaja on pieni, mutta sitäkin vaikuttavampi järvi. Sen vieressä on 77 metriä vedenpintaa korkeammalle kohoava Kalajanvuori, jonne järven kiertävä polku kulkijan vie. Vuorelle nouseva polku on haastava, sillä se kulkee todellisessa louhikossa. Se ei ole todellakaan esteetön, mutta nämä asiat aina kerrotaan kansallispuistojen opastauluissa ja kartoissa niin, että vierailijoiden on helppo suunnitella reittinsä.
Lokakuiseen säähän kuului pieni sadekuuro, mutta se ei meitä haitannut. Maisemat olivat hienoja, ja muutama tunti tällaisessa ympäristössä saa kenet tahansa ymmärtämään luonnonsuojelun tärkeyden ja sen, että ilmaston lämmetessä on yhä tärkeämpää yrittää suojella luonnon monimuotoisuutta, ja Suomen luonnon omaleimaisimpia piirteitä.
Koska meillä ei ollut enää syksyllä mahdollisuutta veneillä järvellä, tyydyimme tutustumaan jylhään maastoon Kalajanvuoren luona.
Noin 5 kilometrin pituinen luontopolku kulkee aluksi hienossa vanhassa metsässä, jossa on erityisesti vanhoista isoista haavoista riippuvaisia, harvinaisia lajeja (jäkäliä, sammalia, kääpiä, kääväkkäitä jne), joiden uhanalaisuutta on edistänyt aikoinaan haapojen vainoaminen. Täällä haavat ovat saaneet kukoistaa, puiston luonto-opasteiden mukaan Feliks Tarasoff nimisen miehen säästäessä nimenomaan muiden vainoamat haavat omassa metsässään. Tässä rehtorimme näyttää mittakaavaa isolle haavalle, jonka vierestä myrsky oli kaatanut muita puita.
Polku jatkuu yhä hienomman metsän läpi, eikä mitään ihmisten ääniä kuulu missään. Jos olisi kevät, kuulisimme varmasti Konneveden maisemissa viihtyvän nuolihaukan ääniä, ja jos olisi iltahämärä, voisimme nähdä jopa liito-oravankin.
Polku tuo meidät Vuori-Kalajan pienen järven luokse, missä on kansallispuiston perustamisen jälkeen rakennettu esteettömästi saavutettava kota ja tulipaikka puiston vierailijoille. Kansallispuistothan ovat kaikille avoimia luonnosuojelualueita, missä perheet ja ryhmätkin voivat helposti retkeillä merkityillä poluilla ja levähtää siihen tarkoitetuilla tulipaikoilla. Kulkemista helpottavat kosteimpiin paikkoihin tehdyt pitkospuut.
Vuori-Kalaja on pieni, mutta sitäkin vaikuttavampi järvi. Sen vieressä on 77 metriä vedenpintaa korkeammalle kohoava Kalajanvuori, jonne järven kiertävä polku kulkijan vie. Vuorelle nouseva polku on haastava, sillä se kulkee todellisessa louhikossa. Se ei ole todellakaan esteetön, mutta nämä asiat aina kerrotaan kansallispuistojen opastauluissa ja kartoissa niin, että vierailijoiden on helppo suunnitella reittinsä.
Lokakuiseen säähän kuului pieni sadekuuro, mutta se ei meitä haitannut. Maisemat olivat hienoja, ja muutama tunti tällaisessa ympäristössä saa kenet tahansa ymmärtämään luonnonsuojelun tärkeyden ja sen, että ilmaston lämmetessä on yhä tärkeämpää yrittää suojella luonnon monimuotoisuutta, ja Suomen luonnon omaleimaisimpia piirteitä.