Olin innoissani, kun kuulin että harjoittelusta osan saa suorittaa yhteisopettajuutena toisen opiskelijan kanssa. Pidin viisi oppituntia yhdessä opiskelijan kanssa, jota en tuntenut etukäteen ollenkaan, mutta ajattelin kokemuksen olevan antoisa molemmille ja mahdollistavan toiselta oppimista. Ensimmäisiä tunteja suunnitellessa ajattelimme ettei meidän tarvitse jakaa tarkasti oppitunnin sisältöjä vaan, että opetus soljuisi luontevasti opettajalta toiselle tunnin kuluessa. Näin ei kuitenkaan ollut vaan ensimmäisillä tunneilla huomasimme, miten paljon opetustyylimme erosivat toisistaan. Opetusparini oli todella rauhallinen ja tilaa antava, kun taas minä huomasin olevani hyvinkin vahva ja oma-aloitteinen. Tämä johti tilanteeseen, jossa minä huomaamattani vein toiselta opettajalta tilaa olessani vain nopeampi liikkeissäni. 

Ensimmäisten tuntien jälkeen käytin aikaa siihen, että mietin miten voisin paremmin huomioida opetusparini tunneilla. Seuraaville tunneille sovimme paremmin, kuka hoitaisi mitkäkin osa-alueet tunnista, jolloin molemmille oli selkeää, mitä tehdä. Molemmat saivat tilaa työskennellä omalla tavallaan eikä kumpikaan tavoista ollut toista parempi. Yhteisopettajuuden onkin kuvattu esimerkiksi lisäävän aikaa yksittäisten oppilaiden huomioimiselle sekä mahdollistavan monipuolisempia työtapoja kuin yksin opettaessa (Pulkkinen & Rytivaara 2015, 7). Harjoittelun edetessä huomasin, että minun ja opetusparini erilaisuus olikin monissa tilanteissa positiivinen asia. Pystyimme huomioimaan useamman oppilaan tarpeita ja kohtaamaan oppilaita tarvitsemallaan tavalla, koska opettamassa oli kaksi täysin erilaista persoonaa. 

Tuntien suunnitteleminen yhdessä oli mukavaa ja opetti minulle paljon. Kun suunnitelmia oli tekemässä kaksi yhden sijaan, tuli tunneista paljon monipuolisempia ja ideoita tuli myös oman mukavuusalueen ja ajattelun ulkopuolelta. Toinen osasi heittää ilmoille ideoita, joita ei itse olisi keksinyt ja näin myös oma tietämys laajeni. Jotta yhteisopettajuus ja yhteissuunnittelu onnistuu on tärkeää tutustua ensin työpariin ja hänen työtapoihinsa (Pulkkinen & Rytovaara 2015, 20). Tämä vaihe oli harjoittelussa erityisen tärkeä, sillä en tuntenut pariani ollenkaan. Ensimmäistä opetustuntia suunnitellessa emme olleet koskaan nähneet toistemme opettavan, joten meillä ei ollut mitään tietoa toistemme opetustyyleistä tai asioista, joita pidämme tärkeinä luokassa. Ensimmäisten tuntien jälkeen huomasinkin, että olisi ollut monta asiaa, joista olisimme voineet keskustella paremmin ennen yhteisopettajuuden alkua. 

Ensimmäistä tuntia suunnitellessa keskustelimme tavoitteista, joita odotamme oppilailta. Sovimme viittaamisesta ja muiden kunnioittamisesta ja ajattelimme, että yhteisopettajuus tuntien yhtenä isona tavoitteena on opettaa ja muistuttaa viittaamisesta ja kuuntelusta. Emme kuitenkaan keskustelleet sen enempää henkilökohtaisista opetustavoistamme. Olisi ollut hyödyllistä sopia yhteisiä linjoja esimerkiksi luokkahuoneen hiljaisuuteen ja eriyttämiseen liittyen, jotta ohejistuksemme oppilaille olisivat olleet yhteneväisemmät. Vaikka kaikki yhteisopettajuustunneilla ei onnistunutkaan toivotusti, sain siitä paljon kokemusta, jota en olisi saanut opettamalla yksin. Yhdessä opettaminen oli hauskaa niin opettajalle kuin oppilaillekin ja antoi samalla oppilaille esimerkkiä toimivasta yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta. Haluaisin ehdottomasti tulevaisuudessa opettajana kokeilla yhteisopettajuutta työssäni.


Lähde: 

Pulkkinen, J. & Rytivaara, A.,2015. Yhteisopetuksen käsikirja. 
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/48450/Yhteisopetuksen%20k%c3%83%c2%a4sikirja.pdf?sequence=1