VIIKARIN ILTAPÄIVÄKERHO 2025-2026

Toiminta ja sen luonne

  • Siilinjärven kunnan järjestämää toimintaa ensisijaisesti 1. ja 2. luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille
  • Siilinlahden koululla Viikarissa koulupäivän jälkeen klo 12.00 - 16.30
  • Ulkoilua, leikkiä, pelaamista, kuvataiteita ja askartelua
  • Välipala, joka syödään Vesselissä
  • Läksyjen teko valvotusti, huoltajien toiveen mukaan (lukuläksyt ja läksyjen tarkistus kotona)
  • Sosiaalisten taitojen opettelua ryhmässä

Tavoitteet

  • Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen
  • Järjestää lapselle koulupäivän ulkopuolella mahdollisuus olla virikkeellisessä, turvallisessa ja valvotussa toiminnassa
  • Vapaa-ajan toiminnan ohjaamisessa huomioidaan lapsen ikä, kehitysvaihe sekä yksilölliset tarpeet, myönteisen minäkuvan vahvistaminen, yhdessä toimiminen ja viihtyminen
  • Lapsia ohjataan kasvamaan vastuuseen omasta ja toisten hyvinvoinnista, oikeuksista, velvollisuuksista, ryhmän toimintaan liittyvistä säännöistä ja sopimuksista
  • Osallisuuden edistäminen ja tasa-arvon lisääminen

Työntekijät

  • Koulunkäynninohjaajat

Kerholaisten määrä

  • Vuonna 2025-2026 lapsia ja nuoria iltapäiväkerhossa noin 60
  • Kaksi ryhmää: Viikarissa ja Saharassa
  • Lasten ja nuorten lukumäärä vaihtelee päivittäin

Vanhempien ”muistilista”


  • Läsnäolopäivien ilmoittaminen etukäteen - >EDELLISEN VIIKON MAANANTAIHIN KLO 23.59 MENNESSÄ vastaamalla Wilmassa kyselyyn!
  • Lapsen sairastumisen/ poissaolon ilmoittaminen iltapäiväkerhoon puhelimella.
  • Kerho toimii koulupäivinä, lukuun ottamatta kevätlukukauden päätöspäivää (30.5.2026 ja lauantaina 14.2.26 koulun ja kodinpäivä (tästä tuleva vapaapäivä ilmoitetaan myöhemmin) sekä loma-/vapaapäiviä (syysloma13.-17.10.2024, joululoma 22.12.2025-6.1.2026, talviloma 2.-6.3.2026).

Maksut

  • Maksu peritään kuukausittain osallistumispäivien mukaan seuraavasti (Hinnat vuonna 2025-2026).
  • 1-11 kerhopäivää /kk 79,00 €/kk (ei sisaralennusta)
  • Yli 11 kerhopäivää /kk 110,00 €/kk (sisaralennus 25 €)
  • Maksua ei peritä, jos lapsi on poissa toiminnasta koko kuukauden.
  • Maksuun sisältyy välipala.
  • Jos lapsi on sairaana, on se päivä maksuton (MUTTA VAIN JOS ILTAPÄIVÄKERHOON on tullut tieto vanhemmilta/huoltajilta). Lapsen sairauspoissaolo tulee ilmoittaa iltapäiväkerhoon tekstiviestillä/soittamalla numeroon 044 740 2155 Viikari.

Vastuut ja vakuutukset

  • Iltapäiväkerholaisilla on voimassa koulun tapaturmavakuutus
  • Vastuu lapsen tulemisesta kerhoon ja sieltä lähtemisestä on vanhemmilla, siksi kerhoon ilmoittaminen, kerhopäivistä ja -ajoista on erityisen tärkeää!
  • Mikäli lapsella on jokin akuutti tai pitkäkestoista lääkehoitoa vaativa sairaus, joka edellyttää lääkitystä iltapäiväkerhon aikana, on toimitettava lääkehoitosuunnitelma.

Yhteystiedot

puhelin: Viikari 044 740 2155

Jos emme pääse vastaamaan, laita tekstiviesti tai soita myöhemmin uudelleen.