Mitä on kaavoitus?
Aluesuunnittelulla ja kaavoituksella ohjataan ja suunnitellaan alueiden maankäyttöä. Suunnittelulla halutaan estää miten sattuu rakentaminen. Tavoitteena on siis HYVÄ, VIIHTYISÄ ja TOIMIVA elinympäristö.
Jokainen voi ottaa kantaa asuinalueensa tulevaan maankäyttöön, esimerkiksi uusiin teihin ja asuinalueisiin.
Kaavakartoissa esitetään alueen maankäytön suunnittelu. Eri alueilla on kaavakartoissa omat värit.
Kaavoituksella voidaan myös suojella suurempia kokonaisuuksia, kuten kaupunkipuistoja.
Puistot voivat muodostaa kaupunkipuistojen kokonaisuuden. © Forssan kaupunki

| Vaihe | Prosessin vaihe |
| 1 | Kaava laitetaan vireille. Osallisille annetaan tilaisuus mielipiteiden esittämiseen. Pidetään tiedotustilaisuuksia. |
| 2 | Kaavaluonnos, joka asetetaan nähtäville. Pidetään tiedotustilaisuuksia. |
| 3 | Valitaan kaavaehdotus, jota kaupungin- tai kunnanhallitus käsittelee. Pyydetään lausuntoja. |
| 4 | Hallitus lähettää ehdotuksen valtuustolle. |
| 5 | Kaava hyväksytään. Siitä voidaan tehdä valitus hallinto-oikeuteen. |
| 6 | Kaava saa lainvoiman. |
Kaavoituksella voidaan myös suojella suurempia kokonaisuuksia, kuten kaupunkipuistoja.
Puistot voivat muodostaa kaupunkipuistojen kokonaisuuden. © Forssan kaupunki